lauantai 25. marraskuuta 2017

Kaalilaatikko

Äitini ei pitänyt kaaliruuista, joten meillä ei niitä juuri syöty. En itsekään ole juuri välittänyt, mutta päätin kokeilla, koska tykkään kuitenkin raa'asta kaalista. Ja iso, pyöreä kaalinpää oli jotenkin niin houkuttelevan näköinen.

Kaalilaatikkoon tarvitaan:

kaalia
omena (tai pari pientä)
sipulia
valkosipulia
1 pkt nyhtökauraa
(riisiä tai ohraa)
soijakastiketta
siirappia
kasvisliemikuutio
suolaa ja pippuria
meiramia
öljyä ja voita

Leikkasin vajaa kaksikiloisesta kaalinpäästä ehkä noin 1/3 pieniksi suikaleiksi ja kuullotin niitä öljy-voiseaoksessa pannulla pehmeäksi. Sitten panin ne uunivuokaan yhdessä kuoritun ja paloitellun omenan kanssa. Samalla pannulla kuullotin sipulisilpun ja valkosipulin, ja ruskistin nyhtökauraa. Lopuksi maustoin ne soijalla ja pippurilla. Sekoitin kaikki ainekset kaalin ja omenan joukkoon. Tässä vaiheessa ilmeisesti kannattaisi mukaan lisätä noin 1 dl ohraa tai riisiä, mutta se minulta unohtui. Pilkoin liemikuution sekaan ja lisäsin niin paljon vettä, että ainekset melkein peittyivät. Jos lisää riisiä, niin silloin on veden määrässä otettava se huomioon. Minä keitin riisin siis erikseen. Päälle vielä mausteita ja siirappia, ja koko höskä uuniin noin tunniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti