perjantai 10. joulukuuta 2021

Hernekeitto kuivatuista herneistä

Hernekeiton teko aloitetaan edellisenä iltana, kun pannaan kuivatut herneet likoamaan. Minä panen ne suoraan isoon kattilaan (4-5 litraa) ja päälle tuplasti vettä. Itse keittämiseen menee noin tunti, ehkä puolitoista.

Tarvitaan siis

  • 1 pss kuivattu herneitä
  • kasvisliemikuutio
  • sipuli
  • pari, kolme porkkanaa
  • soijarouhetta
  • suolaa, valkopippuria, soijakastiketta, meiramia

Seuraavana päivänä, kun herneet ovat lionneet, vesi vaihdetaan uuteen. Sitä saa olla sen verran, että herneet reilusti peittyy, ja vettä saa yleensä lisätä keittämisen aikana. Panen sekaan yhden kasvisliemikuution (Maggin kymmenen liemikuution paketissa ei ole palmuöljyä). Herneet saavat kiehua tosiaan sen tunnin verran. Muista sekoittaa välillä ja lisää vettä, jos on tarpeen. Keittoon voi tässä vaiheessa lisätä jo valkopippuria, meiramia ja suolaa.

Sitten pilkon sipulin ja raastan pari keskikokoista porkkanaa. Koska joku joskus sanoi, että hernekeitossa pitäis olla rasvaa, kuullotan sipulin ja porkkanaraasteen pannulla reilussa rasvassa. Lopuksi heitän sekaan 1 dl soijarouhetta, reilusti meiramia, valkopippuria, suolaa ja soijakastiketta, sekä pari desiä vettä.

Sipuli-porkkana-soijarouhe-sössö kannattaa sekoittaa keittoon, kun herneet ovat jo kutakuinkin kypsiä. Vinkkinä se, että tyhjälle paistinpannulle voi lisätä pari desiä vettä, ja antaa sen kiehahtaa niin, että pannulle mahdollisesti tarttuneet mausteet ja muut irtoavat ja sekoittuvat veteen. Ja vesi tietysti soppaa laimentamaan. Sitten annetaan vielä hetken aikaa kiehua, jotta porkkanaraaste ja sipulitkin pehmenevät, ja maut sekoittuvat, mutta ei liikaa. Välillä maistellaan, ja lisätään mausteita, jos siltä tuntuu.

Hernekeittoa tulee reilusti, ja sitä voi hyvin pakastaa. Kannattaa pakastaa pieniä eriä, koska siihen todennäköisesti pitää lisätä lämmitettäessä vettä.

Tämä on yksi niistä harvoista ruokalajeista, jotka olen äidiltäni oppinut. Äiti teki hernekeiton jauhelihalla, minä korvaan sen soijarouheella, jonka tarkoitus on lähinnä hämätä lihansyöjiä luulemaan, että se on jauhelihaa. Toki se myös lisää keiton proteiinipitoisuutta. Ja niin, äiti keitti sipulin kokonaisena, jotta sai sen poimittua pois valmiista keitosta... Äiti kun inhosi sipulia.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Bataatti-kikhernekeitto

Tein vahingossa jäätävän hyvää keittoa, ja piti heti tulla kirjaamaan se ylös, jottei pääse unehtumaan:

  • pienehkö/keskikokoinen bataatti
  • palsternakka
  • pari porkkanaa
  • sipuli
  • valkosipulin kynsiä oman maun mukaan
  • 2-3 dl liotettuja ja suolavedessä esikeitettyjä kikherneitä
  • öljyä, vettä
  • inkivääritahnaa
  • suolaa, valkopippuria, muskottia, currya, paprikaa, kurkumaa, kanelia, kardemummaa
  • 1 tlk kookosmaitoa

Pilko kasvikset pieniksi paloiksi, ja sipulit silpuksi. Pane kattilan pohjalle pari ruokalusikallista öljyä (minä käytin pähkinäöljyä) ja lisää sinne currya, paprikaa ja kurkumaa reilusti. Kypsennä hetki mausteita keskilämmöllä, ja heitä sitten sekaan porkkanat ja palsternakat. Ei haittaa, vaikka mausteet takertuvat kattilan pohjaan, kunhan kasvikset eivät kärähdä. Seuraavaksi pane sekaan sipulit ja inkivääritahna (tai raastettu inkivääri), ja sitten kikherneet. Lisää kattilaan sen verran vettä, että kasvikset ja herneet juuri ja juuri peittyvät. Sekoita huolella, jotta pohjaan kiinni jääneet mausteet irtoavat ja liukenevat veteen. Lisää sitten bataatti ja vettä niin, että kaikki juuri ja juuri peittyvät. Lisää valkopippuria ja suolaa reilusti. Tässä vaiheessa voisi lisätä varmaan myös chiliä purkista, jos tykkää kipakammasta. Anna keiton sitten kiehua hiljalleen sen puolisen tuntia, mitä bataatin ja muiden kypsymiseen menee.

Kun porkkanatkin ovat pehmeitä, voit soseuttaa keiton. Maista, ja lisää mausteita. Itse lisäsin tässä vaiheessa kanelin, muskotin ja ihan pienen ripauksen kardemummaa, sekä kurkumaa ja suolaa ja valkopippuria vielä lisää. Ei ehkä kannata soseuttaa ihan hienoksi, on mukavampi suutuntuma, jos seassa on kikhernesattumia (ainakin niin puoliso sanoi).

Kun seos on soseena, lisää kookosmaito, sekoita huolellisesti ja kuumenna keitto uudestaan. Jos käytät säilykekikherneitä, muista huuhdella ne ennen käyttöä. 

torstai 23. syyskuuta 2021

Beanit-aurinkokuivattu tomaatti-lehtikaali -kastike pastalle

Luulin pöllineeni seuraavan reseptin Beanit-pakkauksen kyljestä, mutta en löytänyt sitä nyt Beanit-resepteistä, enkä mistään muualtakaan internetin ihmeellisestä maailmasta. Mutta tässä nyt tulee:

  • 1 pkt Beanit valkosipuli-yrttisuikaleita
  • pari lehtikaalin lehteä
  • 1/2-1 dl aurinkokuivattua tomaattia paloina (öljyssä)
  • 1-3 valkosipulin kynttä
  • 1 punasipuli
  • 1-2 tl inkivääritahnaa
  • 1-2 rkl (mitä tahansa) chilikastiketta
  • pippuria, persiljaa, muita mausteita maun mukaan
Ekaksi silputaan sipuli ja valkosipuli ja suikaloidaan lehtikaalin lehdet. Paistinpannulle pari rkl öljyä - jos mahdollista, kannattaa käyttää tomaattitökin öljyä - ja heitetään sipuli kuullottumaan. 

Kun sipuli on kuullottunut, lisätään valkosipuli ja heti perään aurinkokuivattu tomaatti. Sitten inkivääritahnaa oman maun mukaan teelusikallisen tai pari (tai jos siitä tykkää, voi toki raastaa myös tuoretta inkivääriä) ja chilikastiketta pari ruokalusikallista. 

Ainekset sekoitetaan, ja sekaan heitetään Beanit-suikaleet. Huomaa, että suikaleet ovat marinoituja, joten kannattaa jättää tyhjennetty rasia hellan viereen odottamaan. Sekoitetaan suikaleet ja muut ainekset, ja lopuksi lisätään lehtikaalisuikaleet, ja taas sekoitellaan. Kun lehtikaali on saanut hetken aikaa pehmentyä, voi lisätä pannulle desin, parin verran vettä, joka kannattaa kaataa ensin tyhjään Beanit-rasiaan, jotta sieltä saa loputkin marinadit mukaan. Itse käytän usein pastan keitinvettä (johon laitan kasvisliemikuution). Ja lopuksi pippuria ja vaikka persiljaa, ja muista mausteita maun mukaan, jos niitä enää tarvitaan.

Tämä on tosi nopea ruoka, joka valmistuu samalla kun pasta kypsyy. Aineksia on syytä pitää pannulla liikkeessä paistumisvaiheessa, mutta kun vesi on lisätty, ne saavat hetken hautua kannen alla jälkilämmöllä.


Tässä versiossa näyttäisi olevan mukana myös tuoretta tomaattia:
tämä on niitä ruokia, joihin voi dumpata jääkaappiin kuleksimaan jääneet tomaatit ja paprikat.



maanantai 23. maaliskuuta 2020

Mausteinen sekametelikakku


Piti tulla pandemia ja someen koronakaranteenilaisten kakkukuvia, ennen kuin ties miten pitkään aikaan tartuin äitivainaan kakkuvuokaan ja leipaisin. Osansa oli silläkin, että laatikossa oli joululta jäänyt sekametelipussi (tuli lahjakorissa, itse en käytä), josta piti tehdä jotain. Tuli sitten sekametelimaustekakku. 

Alkuperäinen resepti on täältä: http://taikinatassut.blogspot.com/2015/12/mausteinen-hedelmakakku.html

200 g voita               
3 dl sokeria
3 kananmunaa

4 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
¼ tl muskottipähkinää

1 dl mantelirouhetta tai -lastuja
1 pss "sekameteliä" pilkottuna

2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaa

Pilko kuivatut sekahedelmät pieniksi paloiksi kulhoon, ja sekoita osa jauhoista joukkoon.
Sekoita loput jauhot, mausteet ja leivinjauhe toisessa kulhossa.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen, jokaisen jälkeen huolellisesti vatkaten.

Siivilöi jauho-mausteseos taikinaan vuorotellen jogurtin/kerman kanssa.

Sekoita lopuksi joukkoon kuivahedelmä-jauhoseos. Sekaan voi myös heittää joululta purkin pohjalle jääneet luumuhillot ja vähän fariinisokeria (itse asiassa kakku vois olla vielä parempi, jos osan sokerista korvaisi fariinilla - valitettavasti löysin sen kaapista vasta kun olin jo vatkannut voin ja sokerin). 

Pane taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 1,8 litraa).

Paista uunin alatasossa 175°C noin tunti. Anna kakun jäähtyä hetken ennen kumoamista. Kakku on parhaimmillaan, kun se saa maustua ja mehevöityä viileässä muutaman päivän. Kakku kestää hyvin myös pakastaminsen.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Ekotekoja


En ole juuri huudellut omista ekoteoistani, koska olen ajatellut, että se olisi leuhkimista ja omakehua, tai ”hyvesignalointia”, kuten nykyisin sanotaan. Olen kuitenkin miettinyt, että pitäisikö, ihan esimerkin vuoksi. Pekka Haavisto sanoi tässä taannoin: “kun teet yhden asian, se voi muuttaa yllättävän paljon antamalla esimerkin toisenlaisesta ajattelusta, jota lähdetään kopioimaan” (lähde). Ja Riikka Suominen haastoi Twitterissä jakamaan omat ilmastoteot. Vastasin näin:
·       Hauskin ilmastoteko: kasvisruoka
·       Helpoin: tuulisähkö
·       Rahaa säästävin: kirpparit
·       Antoisin: pyöräily/kävely
·       Pitkäaikaisin: jätteiden kierrätys

Täältä siis pesee. Kasvisruokailijaksi aloin 12 vuotta sitten, kun sairastin reumaa. Reuma oli oikeasti pelkkä tekosyy: olin jo kauan halunnut ryhtyä kasvissyöjäksi, mutten ollut saanut aikaiseksi. Nyt haluaisin vegaaniksi, mutta se on hankalaa, joten siirryn vegaanisuuteen pikkuhiljaa, hivuttamalla. Olen vähentänyt radikaalisti juuston syömistä, ja siirtynyt käyttämään kahvissa kauramaitoa. Teessä käytän yhä rasvatonta maitoa. Kasvisruoka on hauskin ilmastoteko, koska a) syöminen on kivaa ja b) ruuanlaitto on kivaa. Päivittäisen pöperön toimittaminen perheelle on välillä kurjaa, mutta kun on aikaa oikein kunnolla kokkailla, niin meitsi nauttii. Reseptejä molempiin tapauksiin löytyy muuten tästä blogista.

Olen kasvissyöjä ennen kaikkea siksi, etten halua syödä eläintä. Ihminen on sekasyöjä, joten pärjään varsin hyvin ilman lihaa. En halua, että eläimiä tapetaan ruuaksi, saati, että niitä kasvatetaan ruuaksi. Broilerihan on oikeastaan menettänyt eläimen statuksen jo (luin jostain), vaikka sekin on elävä, tunteva olento. Ajatus broilerista tuo möykyn kurkkuun. Ilmastonmuutos on suurelta osin seurausta siitä ylettömästä lihansyönnistä, mitä me länsimaissa harjoitetaan. Sademetsiä kasketaan pelloiksi, joilla viljellään soijaa lihakarjalle rehuksi. Syön edelleen välillä kalaa, koska niin on helpompaa, mutta sitäkin pyrin vähentämään.

Tuulisähkö on ollut niin helppo juttu, ettei sitä kannata mainita. Meidän rivitaloyhtiö lämpiää kaukolämmöllä, jota Oulussa tuotetaan turvetta ja joskus jopa öljyä polttamalla. Sille minä en voi mitään, mutta käyttämäni sähkön saan valita, ja se on ollut tuulella tuotettua jo toistakymmentä vuotta.

Rahaa säästävin ekoteko on kirpparien kiertäminen. Olenkin tehnyt kaikenlaisia löytöjä. Olisipa enemmän aikaa kiertää kirppareita. Kirpparijuttu on ollut osa elämääni jo kauan, ihan säästösyistäkin. Ei ole koskaan ollut rahaa hankkia hyviä vaatteita, joten niinpä niitä on metsästetty kirppareilta. Viime vuoden olin ostolakossa, osittain myös siksi, että meillä oli taloudellisesti surkea kevät, eikä ollut rahaakaan, enkä siis ostanut mitään uutena. Tänä vuonna on pitänyt hommata sukkia ja ostinpa kengätkin ja puseron. Harkitsen kyllä hyvin tarkkaan nykyään, tarvitsenko todella uutta, ja kun ostan uutta, ostan sellaista, jota käytän paljon. Kuten vaikka sukkia.

Antoisin ilmastoteko on lihasvoimin liikkuminen, koska se antaa terveyttä ja kuntoa, ja usein myös ympäristöelämyksiä. Pyrin liikkumaan lihasvoimin kaikki ne matkat, jotka mun lihasvoimilla pääsee. Toistaiseksi en pyöräile talvella, koska meillä on aina liukasta, eikä mulla ole asiaankuuluvia välineitä ja varusteita. Talvella sauvakävelen kokouksiin. Kauppaan menen useimmiten autolla, koska tavarat pitää kuskata. Autoilun suhteen olen aina toiminut niin, että pyrin samalla keikalla hoitamaan monta asiaa. Kaupassa käyn samalla kun vien lapsen tanssitunnille tai itse käyn kuntosalilla.

Äiti opetti aikoinaan, että “tuo tullessas ja vie mennessäs”. Olen oppinut optimoimaan ajankäytön ja liikkumisen ja oikeastaan ihan kaiken. Kotoa on opittu kaikenlainen säästäväisyys. Muistan 70-luvun energiakriisin, kun sähköt katkesivat aina tiettyyn aikaan. Kotona opittiin kulkemaan talvella ”saranapuolelta” sisään, ettei lämpö mene harakoille, ja sammuttamaan valot huoneesta lähdettäessä. Suihkussa käytiin pikaisesti. Saunan ovi jätettiin löylyn jälkeen auki, jotta lämpö levisi muualle huusholliin.

Pitkäaikaisin ekoteko on jätteiden kierrätys. Sitä olen harrastanut siitä asti kun se on ollut mahdollista. Kierrätän kaiken, minkä voi kierrättää. Vanhempani opettivat minut olemaan roskaamatta, ja luontoon heitetyt roskat inhottavat. Kerään niitä usein päivittäisillä lenkeillä koirien kanssa.

Käyn usein pääkaupunkiseudulla, aiemmin politiikkaharrastuksen takia, nykyisin opintojen takia ja toisaalta siksi, että käyn tapaamassa tytärtäni ja isääni. Aiemmin lensin usein, koska se oli halvempaa kuin junailu – eli käytännössä lähes aina silloin, kun jouduin itse maksamaan matkani. Mieluiten kuljen yöjunalla, koska nukun hyvin junassa ja nautin ylhäisestä yksinäisyydestä junahytissä. Ajattelin, ettei kärsivällisyyteni riitä päiväjunailuun, pidin matkaan pitkänä ja pitkäveteisenä, ja ongelmana oli – ja on edelleen – se, etten pysty tekemään töitä junassa, koska tulen helposti pahoinvoivaksi. Pari vuotta sitten, kun puolueen piikkiin matkustaminen loppui jäätyäni pois luottamustehtävistä, päätin opetella nauttimaan matkasta. Nykyisin pyrin siihen, ettei minun tarvitsisi tehdä töitä junassa, vaan että voisin neuloa ja kuunnella musiikkia – viettää omaa aikaa.

Ja olen päättänyt, etten enää lennä, ainakaan Euroopassa. Poikkeuksena saa olla once-in-a-lifetime -jutut, eli käytännössä kaukomatkat, jollaisille harvoin pääsee.

En ole mikään ekosankari, päinvastoin, ilmastosyntejä on yhä rutkasti: on ne kaksi koiraa ja kissa, ihan liikaa liian lämpimiä neliöitä, iso dieselauto (jolla perheen lomareissut tehdään) ja yksiä sun toisia paheita.

Suurin ilmastoteko mulle on se, että äänestän vihreitä, ja toimin itse puolueessa, joka perustuu ympäristöliikkeelle, ja joka asettaa ympäristön ykköseksi. Ilman elinkelpoista planeettaa me ei tarvita työpaikkoja tai taloutta. Ilman elinkelpoista planeettaa meitä ei ole. Muut puolueet voivat puhua ympäristöstä, ajaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ja ties vaikka mitä, mutta ainoastaan vihreille se on tärkein asia politiikassa. Ympäristö on se asia, mitä varten vihreä kansanliike syntyi, ja mitä varten vihreät puolueena syntyi. On toki myös muita asioita, joita vihreät puolueena ajaa, ja ne kaikki ovat sellaisia, joita kannatan ja jotka allekirjoitan, mutta ympäristö on se ykkönen. Ja se on mulle tärkeää. Meille luonnolla ja eläimillä on itseisarvo, ei vain välinearvoa.

Yksilön valinnoilla on väliä ennen kaikkea siksi, että niiden avulla viestitetään markkinavoimille ja yhteiskunnan päättäjille siitä, mitä halutaan. Ja kun monta yksilöä tekee saman valinnan, sillä on jo konkreettistakin merkitystä. Ja ne tärkeimmät valinnat tehdään yhteiskunnan tasolla, ja me kaikki voimme vaikuttaa siihen, mitä valintoja tehdään.

maanantai 2. syyskuuta 2019

Ruskea Härkiskastike ja sananen kasvisruoan hinnasta

Ilmastokeskustelussa on aiheellisesti nostettu esiin sosiaalinen aspekti. Tässä Suomen kuvalehden artikkelissa kysytään aiheellisesti, onko köyhällä varaa ekologiseen kulutukseen. Edellisessä kirjoituksessani ylistin soijarouhetta, joka on erinomainen esimerkki siitä, miten rarvitsevaa ja ekologista ruokaa voi tehdä edullisemmin. Nyt takerrun siihen, mitä SK:n artikkelissa sanotaan Härkiksestä ja sen kilohinnasta: sitä verrataan jauhelihan kilohintaan, mikä on aivan väärin. Härkis on kypsää, valmista käytettäväksi, kun taas jauheliha on raakaa, ja kun se paistetaan, sen painosta häviää melkoinen osa. Jos näitä kilohintoja halutaan verrata, pitäisi verrata kypsäksi paistetun jauhelihan kilohintaa Härkiksen kilohintaan.

Vankasta kokemuksesta tiedän, että 250 gramman Härkispaketista saa samankokoisen ruskean kastikkeen kuin 400 gramman jauhelihapaketista, jonka hinta on kutakuinkin sama. Teen sen seuraavasti (yleensä, usein soveltaen):

Silppuan puolikkaan sipulin ja 1-2 valkosipulin kynttä. Panen pannulle öljyä, lisään paprikajauhetta ja kuullotan sipulin ja lopuksi valkosipulin, ja siirrän ne kautaselle odottamaan.

Sitten teen roux'n. Kunnon möntti voita sulamaan ja pari ruokalusikallista vehnäjauhoa pannulle. Annetaan ruskistua koko ajan sekoittaen hyvin. Jos tässä vaiheessa on sattunut keittämään esim. spagettia kasvisliemessä, voi kastikkeen tehdä keitinliemeen. Jos ei ole lientä valmiina, on viisasta pilkkoa kasvisliemikuutio ja ehkä kiehauttaa vesi vedenkeittimessä valmiiksi. Olen huomannut, että jos kastikkeen tekee kiehuvaan veteen, se tasoittuu helpommin. Eli liemi tai liemikuutio ja vesi pannulle, ja sitten sekoitetaan, kunnes kastike on tasaista.

Sitten lisään paistetut sipulit ja Härkiksen. Maustan kastikkeen eri pippureilla, soijakastikkeella ja kahvilla, esimerkiksi. Sekä ripottelen sekaan persiljaa. Soija ja kahvi antavat kivan maun lisäksi tummaa väriä kastikkeelle. Yleensä  nappaan termoskeittimestä vanhaa kahvia, ja jos sitä ei ole, ripottelen hiukan pikakahvia sekaan. Jos kastikkeen tarjoaa pastan kera, voi mausteena käyttää myös esimerkiksi ketsuppia/tomaattipyreetä ja basilikaa.

Kuten jauhelihakastikkeeseen, myös tähän voi lisätä esim. porkkanaraastetta tai paprikasuikaleita tms. Mausteina käyvät myös ihan samat kuin jauhelihakastikkeeseen. Saman kastikkeen voi tehdä myös Kauramurusta tai Mifusta, mutta ne pitää ruskistaa etukäteen. Mifuhan on maitopohjaista, joten se ei juurikaan ole jauhelihaa ilmastoystävällisempää.

Itse syön ruskeaa Härkiskastiketta mieluiten joko riisin tai keitettyjen perunoiden kera. Pastan kanssa minusta tomaattipohjainen kastike sopii paremmin.


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Italianpadan innoittama ylistys soijarouheelle

Jos teillä ei ole soijarouhetta kotona, niin hankkikaa heti seuraavalla kauppareissulla. Se korvaa erinomaisesti jauhelihan missä tahansa ruuassa, tulee huomattavasti halvemmaksi kuin jauheliha ja säilyy kuivakaapissa. En ole laskenut, mutta yhdestä soijarouhepussista (joka maksaa yhtä paljon kuin ei-tarjoisjauheliha ja vähemmän kuin luomujauheliha) saa ainakin 10 makaronilaatikkoa tai italianpataa. Tässä postauksessa pikaruokana viimeksi mainittu.

Minä aina tuunaan italianpadan. Tänään onnistui erityisen hyvin, vaikka toiminkin isäni vajavaisessa keittiössä, ja siitä intouduin pikaiseen päivitykseen.

Ohjeen mukaan italianpataan pitäisi panna 7 dl vettä. Panin pari desiä lisää.
Lisäksi pilkoin parin annoksen verran spagettia sekaan, ja 1,5 dl soijarouhetta.
Ja sitten mausteita: paprikaa, currya, persiljaa, pizzamaustetta valkopippuria, pari teelusikallista soijakastiketta ja turaus ketsuppia. Tämä oli siis valikoima, joka löytyi isän keittiöstä. Kotona olisi ollut enemmän yrttejä. Ketsuppi ja soijakastike lisäsivät suolaa. Tulisuutta olisin voinut myös lisätä.

Jos olisi ollut, olisin lisännyt myös herneitä, ja ehkä maissia, mutta se oli hyvää sellaisenaankin.