perjantai 14. joulukuuta 2018

Palak paneer Paulaliinan tapaan

Palak paneerille löytyy vaikka miten monta ohjetta, ja sehän on todellista pikaruokaa.
Minä olen ystävältäni aikoinaan saamaani ohjetta soveltaen kehittänyt seuraavanlaisen pikaruuan:

halloumijuustonpala
1 pss pakastepinaattia
1 tlk kookoskermaa
(inkivääritahnaa)
pieni sipuli
pari valkosipulinkynttä
pippuria
(jotain chilitahnaa tai muuta tulisuutta tuovaa)
öljyä

Pilko halloumijuusto (tai puristettu tofupala tai leipäjuusto tai kotijuusto tms.) suupalan kokoisiksi kuutioiksi (ja ruskista niitä hetki öljytilkassa pannulla ja pane sitten sivuun odottamaan). Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pannulla, lisää inkivääritahna ja muut mausteet sekä pinaatti. Kun pinaatti on sulanut, lisää kookoskerma ja juustonpalat. Maista ja mausta lisää, jos on tarpeen.

Itse olen ihastunut viime aikoina inkivääritahnaan, ja lisäilen sitä kaikkeen "etniseen" ruokaan. Tässäkin voi käyttää melkein mitä tahansa oman makunsa mukaista maustetta. Kurkumaa lisäilen myös kaikkeen, koska siitä saa kivan värin. Kurkuman omaa makua en ole vielä tavoittanut, se menee kai enemmän curryn puolelle.

Tämä tulee tosi nopeasti, joten lisukkeeksi sopii esim. couscous, jota ei tarvitse edes keittää, riittää kun panee sen kiehuvaan, suolalla tai kasvisliemijauheella maustettuun veteen muutamaksi minuutiksi tekeytymään.