Sohvaperunamuusista pantteriksi -projekti on edennyt tavoitteeseensa ja yli sen, eli Naisten kymppi tuli suoritettua keväällä 2018. Seuranta siirtyi omaan blogiinsa http://viisikymppisenvillitys.blogspot.com/
Tervetuloa lukemaan sitä!
25.11. 2017
Tämä viikko alkoi reippaammin, tunsin oloni maanantaina hämmentävän reippaaksi ja energiseksi. Siitä tultiin kyllä sitten vauhdilla alaspäin. Torstaina päivän aktiivisuusprosentti jäi 64:ään, mikä on pitkään aikaan alin lukema. Tämä viikko on mennyt tiukasti koneen ääressä. Torstaina tilannetta hankaloitti kiireisen työn lisäksi se, että oli kammottava lumimyräkkä, eikä ulkona juuri edes pystynyt liikkumaan. Ehkä olen kuitenkin ollut hieman pirteämpi kuin edellisellä viikolla.
Paino on taas päässyt myös nousemaan. #NoSugarNovember meni niin sanotusti häneksi, kun kiireestä ahdistuneena sorruin ostamaan karkkipussin käännöskoneeni polttoaineeksi. No, edessä on viikko Auttoisissa, kaukana houkutuksista, jolloin se tulee kuitattua.
***
17.11. 2017
Romahdus. Tällä viikolla olen ollut ihan uuvuksissa, ja eilen jäi aktiivisuusprosentti alle sadan, koska oli työ- ja opiskelukiireitä. Maanantain joogan jälkeen en ole tehnyt muuta kuin löntystellyt koiran kanssa. Mulla taitaa olla jonkinlainen syysdepis, joka voi olla seurausta myös ruokavaliosta: kun ravitsemusta rajoittaa, se vaikuttaa myös mielialaan. Yritän nyt kohottaa mielialaani D-vitamiinitankkauksella. B:tä ja C:tä syön säännöllisesti, ja D:tä olen syönyt kalsiumin kanssa ns. normaalimäärän, mutta luin juuri lääkäri Maija Kajanin ohjeita, ja päätin uskoa niihin.
Minua vain hiukan hämmentää ravintolisien annostelu. Ostin Tohtori Tolosen 50 µg D-vitamiinia, joka 1000 % vuorokautisen saannin vertailuarvosta. (Kajanin mukaan D-vitamiinia pitäisi tankkausvaiheessa ottaa jopa 700 µg viikossa.) Annosteluna on yksi kapseli päivässä, ja mukana huomautus: "Ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää." Ja kuitenkin Tohtori Tolosella on tarjolla myös 100 µg:n kapseli (joita ei meidän Prismassa nyt sattunut olemaan). Mikähän siinä sitten mahtaa olla suositeltu vuorokausiannos? Olen kyllä huomannut aikasemminkin epäjohdonmukaisuuksia näissä ravintolisien annosteluissa.
Nyt on työsuma viikonlopuksi, mutta yritän edes kuntosalille raahautua.
***
12.11. 2017 Isänpäivä
Toinen viikko juoksuajan jälkeen. Lumet ja jäät sulivat, mutta meilläpäin on niin kosteaa, että iltaisin on kuitenkin ollut liukasta, enkä ole uskaltanut juosta. Maanantaina sauvakävelin reippaasti runsaan kilometrin päähän Yin-joogaan ja takaisin, tiistaina olin ainoa koiranulkoiluttaja, joten tuli kävelytettyä koiraa yhteensä toista tuntia, samoin keskiviikkona ja torstaina on kävelty koiran kanssa. Koiran kanssa käveleminen on melkoista löntystelyä, keskinopeus on yleensä n. 5 km/h. Mutta kyllä sillä Loopin prosentit saa täyteen. Perjantaina kävimme pitkästä aikaa uimahallissa, jossa uin, vesijumppasin ja vesijuoksin yhteensä runsaan tunnin. Olipa mukavaa! Eilen lauantaina sauvakävelin reippaasti 45 minuutin mittaisen lenkin ja sen päälle vielä koiran kanssa runsaat 10 minuuttia. Seurauksena oli valitettavasti viisisenttisen kokoinen rakko päkiässä - minulla oli juoksulenkkarit, jotka ovat minulle hiukan isot, ja tavallisesta poiketen ohuet sukat jalassa. Niinpä tässä nyt jouduttiin katkolle kesken marrasputken.
Olen lisännyt arkiliikkumista rutkasti, mutta pelkään pahoin, ettei se lisää kuntoa. Löysin Polar-sovelluksestani harjoitusohjelman, ja opettelen nyt käyttämään sitä. Tavoitteeksi panin 10 km lenkin seuraavana syntymäpäivänäni. Juoksut korvaan nyt sauvakävelyllä.
Tänään olisi liikkuvuusharjoituspäivä. Sen lisäksi teen tämän joogan: https://www.mindbodygreen.com/articles/five-yoga-poses-to-open-up-your-tight-hips
Sen pitäisi tehdä hyvää kireälle lantiolle. Minulle tulee juoksemisesta usein lantio kipeäksi.
***
5.11. 2017
Tässä nyt vähän treenipäiväkirjaa ekalta juoksemattomalta viikolta: Maanantaina on yinjooga-päivä, jonne nyt sitten sauvakävelin vähän kiertotietä. Tiistaina olin tyttären kanssa salilla. Kun keskiviikko on aiemmin ollut juoksupäivä, niin nyt siitä tulikin löysäilypäivä. Torstaina sauvakävelin siivousasiakkaani luo ja takaisin. Perjantaina korvasin juoksun kuntosalilla. Lauantaina sain viettää harvinaislaatuisesti illan yksin, ja sen kunniaksi kaivelin Wiin pölyn alta, ja treenasin sillä "kävelyä" eli astelin Wii-laudalle ja alas 40 minuuttia. Tänään on tarkoitus toistaa sama, koska keli on suoraan sanottuna karmea. Kävin heittämässä koiran kanssa pakollisen puolen tunnin Marrasputki-lenkin ja oltiin ihan litimärkiä sateesta. Tie on osittain jäinen ja osittain sulaa. Jopa nastakengillä on vaikea kävellä, ja koirallakin on vaikeuksia pysyä pystyssä. Lisäksi on pimeää ja sataa.
Korvaukseksi juoksemattomuudesta olen yrittänyt lisätä arkiliikuntaa, ja se onkin onnistunut aika hyvin. Kun aiemmin oli päiviä, jolloin aktiivisuusprosentti jäi 70:een, ja allekin, niin tällä viikolla huonoin oli keskiviikko, 116 %. Eilen tuli 171 %, ja torstaina siivoustyön ansiosta 150 %. Nyt tekisi mieli uimaan/vesijuoksemaan. Yritän ensi viikolla ehtiä. Huomenna lienee treeniohjelmassa oman huushollin siivous.
Nyt pitäisi juoksukuntoa jotenkin saada pidettyä yllä. Jumppaohjelmaa en ole toteuttanut vielä toistaiseksi kuin kerran, vaikka eilenkin piti. Olemme lähdössä joulukuussa viikoksi Gran Canarialle, ja sinne otan ehdottomasta juoksukengät mukaan!
Kaiken muun lisäksi aloitin eilen sokerilakon, #NoSugarNovember - ja sopivasti tänään kaupasta löytyi persimoneja, jotka ovat aivan uskomattoman makeita - joka tuottaa taas hiukan ylimääräistä päänvaivaa. Helppo muroaamiainen vaihtuu puuronkeittoon, ellen sitten saa aikaseksi sokeritonta muromysliä.
***
30.10. 2017
Ja niin loppui juoksuaika. Runsas viikko sitten perjantaina (22.10.) satoi ensilumi. Onneksi olin käynyt tapojeni vastaisesti torstaina lenkillä. Lauantaina löysin Stadiumin alepöydältä nastalenkkarit, jotka tosin ovat ehkä vähän turhan jäykät juoksemiseen, mutta - kuten viisas tyttäreni sanoi - niillä voi sauvakävellä ja aina niillä pari juoksuaskelta ottaa. Siitä intoutuneena otin tyttären koiran taluttajaksi ja vauhdittajaksi (se mimmi kävelee kovaa) ja heitin piiitkästä aikaa kunnollisen sauvakävelylenkin. Sunnuntaina lumi oli jo sulanut, ja uskaltauduin hiekoitetuille kävelyteille juoksulenkkarien kanssa, mutta paikoitellen oli kuitenkin sen verran liukasta, että päätin jättää juoksut.
Paitsi, että olin viime viikon Padasjoella isäni luona, ja siellähän ei vielä ollut vielä liukasta, joten pääsin kuin pääsinkin heittämään lenkin keskiviikkona, ja kas, sielläkin tuli sitten ensilumi torstaina. Padasjoella ei samalla lailla liukasta olekaan kuin meillä täällä Kempeleessä, kun me ollaan meren rannalla. Vaikka en nastakengilläni voisikaan juosta, niin sauvakävelylle ne ovat oivat. Niillä voi kävellä pelkäämättä kaatumista ja siten jännittämättä jalkoja.
Nyt on siis haussa korvaava treeni juoksulenkeille. Luultavasti otan sen sauvakävelyn ohjelmistoon: ekalla lenkillä tyttären kanssa vauhti oli melkein yhtä kova kuin juostessa. Tokalla kerralla olin koiran kanssa, ja koska flexin pitely sauvakädellä on hankalaa, vauhti oli vähän hitaampi, mutta onnistui sekin. Koirakin oppi luovimaan sauvojen ohi. Voisin tietysti kouluttaa tuon nuoremman tyttären vauhdittajaksi, mutta se vaatii ehkä enemmän työtä.
Sauvakävelylenkki vaatii enemmän aikaa, ja siksi se vaatii myös enemmän järjestelyä, mutta jos vaan päätän, että järjestän, niin eiköhän se järjesty.
P.S. Tuo kyykkyhaaste jäi 140 kyykkyyn. Se on tylsää. Löysin hyvän jalkoja vahvistavan jumpan, jota alan nyt ahkerasti tekemään: https://www.mindbodygreen.com/articles/7-pilates-moves-to-strengthen-your-running-performance
***
8.10. 2017
Juoksu sujuu nyt hyvin, kun vaan pääsen juoksemaan: lähtö usein venyy, ja sitten olen tosi väsynyt ja on tosi myöhä ja saunakin on jo lämpimänä ja tulee kiire. Syyskuussa juoksin 12 kertaa, eli taukoja ei pidetty. Nyt olen siis juossut sen kolme kertaa viikossa. Lyhin lenkki on 1,7 km, joka on sellainen näppärä pikalenkki. Asumme kylän ainoalla mäellä, joten loppumatka on aina ylämäkeä. Lähden aina mahdollisimman tasaista reittiä. Pisin lenkki on 5,7 km. Vauhti on siinä 6,5 km/h, eli se ei päätä huimaa.
Lisäksi aloitin facebook-ryhmän innoittamana kyykkyhaasteen, jota en ole aikaisemmin uskaltanut edes kokeilla. Siinä samoilla tulilla myös lankutushaasteen. Siitä on seurannut painonnousua, josta yritän olla välittämättä.
Olin syyskuun puolivälissä Anttolanhovissa, Mikkelissä, joogakurssilla, jonne olen halunnut jo kauan. Sinne pääseminen oli taas työn ja tuskan takana, kun piti koko junamatkan (klo 6.50 alkaen) tehdä töitä, ja viimeisen työn lähetin Mikkelin matkakeskuksesta odottaessani bussia Anttolaan. Kurssi vastasi odotuksia ja paljon enemmän. Voin lämpimästi suositella. Siitä intoutuneena hommasin 10 kerran kortin paikalliseen joogastudioon Mielipaikkaan, jossa olen toistaiseksi käynyt parilla yinjoogatunnilla. Yinjooga koostuu pitkäkestoisista venytyksistä tietyissä asanoissa, ja on aivan ihanan rentouttavaa. 75 minuutin mittaiset tunnit menevät kuin hujauksessa.
Mun juoksujeni tulevaisuus on nyt taas vaakalaudalla, kun kelit kylmenevät. Olen oppinut pitämään näppärää fleecekauluria suun edessä, jolloin se suojaa vähän hampaiden vihlonnalta. Mutta kohta tulee liukasta. Haussa on nyt nastalenkkarit, joita yritän saada vähän edullisemmin käytettynä. Olen muutenkin hankkinut nyt vähän parempia varusteita, mm. säärystimet, jotka suojaa nilkkoja kylmettymisestä, ja kunnon juoksutrikoot. Kohta niissä vaan ei enää tarkene. Oliskohan syytä ottaa vanhat kunnon sukkahousut alle?
***
29.8.2017
Edelleen flunssan kourissa, ja työkiireitäkin pukkaa. Eilen illalla oli ihan hyvä olo, aamulla taas tukkoinen nenä ja kurkku kipeänä - kuten eilenkin. Tänään oli ehkä vähän parempi kuin eilen.
Ihan hirveästi turhauttaa. Tajusin illalla nukkumaan mennessä, etten ollut käynyt suihkussa pariin päivään, mutten sitten yöllä viitsinyt. Kun on tottunut siihen, että treenin jälkeen käy suihkussa, niin kun ei treenaa, ei tule käytyä suihkussakaan.
Muistan uhonneeni facebookissa joskus, että jos vaan saan painoni putoamaan, alan painonpudotusguruksi. Harkitsenkin nyt tämän blogisivun siirtämistä omaksi blogikseen.
***
27.8. 2017
Joudun jättämään toisenkin lenkin väliin, koska flunssa äitiyi yskäksi. Tämä viikko meni siis lorvailuksi. Kostoksi kävelen tänään toisenkin lenkin koiran kanssa (päivälenkille en ehtinyt ja siippa hoitaa aina aamulenkin). Ei se tee pahaa koirallekaan.
Turhauttaa ja ärsyttää. Ja kaiken muun lorvailun takia ensi viikolla työtilanne näyttää tukkoiselta, joten treenille ei edes jää kunnolla aikaa. Vaikka kaipa se pitäisi yrittää toipua kunnolla tästä.
***
26.8.2017
Bursiitti parani: facebookista saamani vertaistuen ohjeiden myötä pidin jalkaa koholla ja haudoin polvea kylmällä, ja lisäksi hieroin Voltaren-geeliä kaksi kertaa päivässä, ja söin muutaman tulehduskipulääkkeen päivällä.
Mutta sitten tuli flunssa - tai lähinnä kurkkukipu - ja siksi piti jättää yksi lenkki väliin tällä viikolla. Huomenna kuitenkin on tarkoitus lähteä lenkille. Ulkona keli on viilennyt, ja taas olen sen ongelman edessä, että hampaita vihloo juoksun jälkeen. En kehtaa vielä virittää huivia suun eteen, mutta pian on sen aika.
Olen pitänyt aika säännöllisesti yhden mässypäivän viikossa: perheen leffailta. Muutaman kerran ollaan tehty terveysmässyä, eli porkkanatikkuja ja muuta sellaista, mutta useimmiten mässynä on sipsiä ja karkkia. Leffaa katsellessa en osaa hillitä himojani, vaan kauhon herkkuja kaksin käsin. Erityisesti dippi on mun heikko kohtani. Ja se mässyilta näkyy heti vaa'assa ja tuntuu ällöttävänä olona. Tänään käytiin asiasta keskustelua perheen kanssa, mutta se ei johtanut mihinkään ratkaisuun, koska perhe ei halua siitä luopua.
***
23.8.2017
Ja sitten tuli bursiitti, eli polven limapussin tulehdus. Luultavasti. Polvi kestää kyllä juoksemisen, mutta se aina välillä tuntuu kipeältä. Tarkemmin sanottuna yhdestä kohdasta polven edessä, ja koska edellisellä kerralla kyseessä oli tulehdus, ja koska niin netti sanoo, niin uskon siihen. Olen nyt hoitanut sitä Voltaren-geelillä ja kylmällä ja kohoasennolla. Ja olenpa parit buranatkin ottanut. Tänään aion mennä lenkille. En viitsi mennä lääkäriin (kun en viitsi maksaa tk-maksua) kun tämä ei tämän suurempi vaiva ole. Polvi ei ole edes turvoksissa, ja on kyseenalaista, onko siitä mitään tulehdusta ollenkaan.
Mua jo - tietenkin - kehotettiin olemaan juoksematta, jolloin jouduin (mielessäni - minähän en kaikenmaailman manspleinaajille ala selittelemään) perustelemaan, miksi haluan nimenomaan juosta.
1) Juoksulenkille voi lähteä melkein milloin vaan. Kun huomaan yhdeksältä illalla, että liikuntaa pitäisi saada, en pääse enää uimahalliin tai zumbaamaan, eikä ole aikaa lähteä tunnin kävely- tai pyörälenkille tai kuntosalille. Juoksu on tehokasta, puolen tunnin lenkki riittää, eikä sitä varten tarvitse mennä minnekään. Kunhan kiskoo lenkkarit jalkaan ja pinkaisee baanalle.
2) Juokseminen on rauhoittavaa. Tasainen askellus, keskittyminen siihen, että jalka osuu pehmeästi ja suoraan maahan, hyvä rytmi, ja musiikki korvissa. Kyllä. Ja se tuntuu hyvältä, kun lihakset tärähtää.
3) Tulee venyteltyä juoksun jälkeen, kun lämmin ja pitää palautella.
Ja ulkoilma ja illanhämy.
Nyt olen sunnuntain pikalenkin jälkeen pitänyt kaksi välipäivää, niin kuin viime viikollakin, ja hoitanut tuota polvea, joten eiköhän se kestä lenkin illalla.
Tuohon ruokavalioon vielä: Mustajoen ohje on, että syödä lautasmallin mukaan, ja niinhän mä olen jo vuosia tehnyt. Nyt olen kiinnittänyt vielä enemmän huomiota siihen. Suurin haaste on se, että muistaa tehdä salaatin, ettei se vihanneskohta jää tyhjäksi. Keiton kanssa ratkaisen sen niin, että laitan leivälle tomaattia tai kurkkua "laimentamaan" kaloreita. Näin Mustajoki neuvoi.
***
21.8.2017
Kolme viikkoa kaverini Lotan 12 viikon juoksuhaasteesta jo selätetty, eli 9 "Lottalenkkiä" heitetty. Eilen piti vetää matalan aidan yli, kun oli niin myöhä ja niin väsy jne. Juoksin vain 20 minuuttia. Intervallisysteemi jäi jo ekan viikon jälkeen, vaikka saatan välillä pistää kävelyksi, jos pitää kännyn (musiikki & mittarit) kanssa räplätä. Lisäksi olen lisännyt muutakin liikuntaa, viime viikolla aktiivisuusprosentti oli jo 145.
Paino putosi viime viikon lopulla, mutta koska oltiin viikonloppuna vuokramöksällä relaamassa, tuli mässytettyä yhtä ja toista, ja taas se oli tänä aamuna noussut perjantain lukemasta 1,3 kiloa. No, se on varmaan nestettä. Yritän nyt kuitenkin kirjata joka päivä lukeman ylös, se oli uuden guruni Mustajoen ohje. Sitten tulis nähtyä nuo nestevaihtelutkin paremmin. Tämän päivän lukema oli aamukahvin jälkeen, perjantainen ennen aamukahvia.
Nyt olen tarkkaillut nopeutta. Paras on toistaiseksi 6,7 km/h. Tarkastin myös vanhat SportsTracker-merkintäni, silloin on vedetty 6,3 km/h.
Lauantaina patikoin välipäivätreeninä Jessen kanssa Syötteellä ylös huipulle ja toista puolta takaisin alas yhteensä 7,45 km:n lenkin. Pitäisi useammin harrastaa moista.
***
5.8.2017
Totesin, että lienee syytä kerrata, mitä kevään ja kesän aikana on tullut tehtyä.
Täysin siis 50 keväällä, ja lahjaksi saamani Polar Loop ainakin tuntuu vaikuttaneen positiivisesti aktiivisuuteeni: kun illalla totean, että miinuksilla ollaan, lähden sinnillä liikkeelle.
Olen käynyt vähintään kaksi kertaa viikossa salilla - se on minulle henkireikä. Tällä viikolla kaverini heitti haasteen, jonka otin kiinni ja nyt on tarkoitus juosta kolme lenkkiä viikossa, aluksi kävelyllä höystettynä, ja juoksuaikaa yhä pidentäen. Lotan ohjelma sopi mulle tässä tilanteessa kuin nappi silmään, joten kopsasin sen itselleni. Kaksi lenkkiä olen jo juossut.
Paino pääsi lomaviikon aikana nousemaan: teimme automatkan Altaan ja Lofooteille, joten liikuntaa ei juuri tullut ja lomalla tietysti mässytettiin kaikenlaista kaloripitoista. Valitettavasti se ei ole oikein päässyt sen koommin tipahtamaan. Kevättä ja kesää on leimannut työtulva, joka tiukasti sitoo mut koneen ja tuolin väliin, joten paljon muutakaan ei ole ehtinyt tekemään. Painotavoitetta siis ei ole saavutettu, mutta olen luottavainen.
"One golden shot" -teoria tuntuisi aika hyvin toimivan: jokin uusi juttu toimii ekalla kerralla ihan ok, mutta kun sen aloittaa uudestaan, se ei enää toimikaan. Ruokarytmin pitäminen säännöllisenä ja iltapalan syöminen osana sitä toimi keväällä, mutta nyt ei taas toimikaan. On taas keksittävä jotain uutta.
Luin Hesarista artikkelin "Hampurilaisateria ja lihapulla-annos ovat samankokoiset, mutta vain toinen niistä lihottaa – painonnousun perimmäinen syy löytyy mahasta, joka ei ymmärrä kaloreista mitään", josta intoutuneena kaivoin kirjastosta Pertti Mustajoen kirjan "Yksilöllinen painonhallinta". Se on viime vuosituhannelta, mutta tuntuu varsin pätevältä. Päätin, että se on nyt uusi raamattuni, vaikka en olekaan ihan loppuun asti sitä lukenut. Siinä pahimpana lihottajana pidetään rasvaa, joten seuraava manööverini on vähentää rasvaa. Kunhan olen kirjoittajan ohjeen mukaisesti lukenut kirjan loppuun.
Olen siis onnistunut syömään sekä lounaan että päivällisen päivittäin, ja useammat välipalatkin. Ruokapäiväkirjan irtisanoin tällä viikolla, ja siirryin maksuttomaan sellaiseen (Fatsecret), jossa muista aterioita kuin lounas ja päivällinen ei ole eritelty. Nyt olen isäni luona, ja täällä ei syödä lounasta - jos voileipää ja kahvia ei sellaiseksi lasketa - ja päivällinen syödään jo iltapäivällä, ja sen jälkeen on vain iltatee ja voileipä. Eilen illalla oli nälkä, mutta olin jo vuoteessa, enkä viitsinyt nousta tekemään leipää enää. Tänä iltana täytyy muistaa haukata jotain. Oli ostanut naposteltavaa tänne, mutta unohdin ne kotiin, #sillyme. Aina minä täällä olen laihtunut, kun ei ole herkkuja ja houkutuksia, mutta nälkäkään ei saisi olla, tietenkään.
***
20.7.2017
Sunnuntaina sain lopultakin pyöräiltyä salille, vaikka menikin turhan myöhään. Se on hyvä treeni: ensiksi lämmittely sinne päin (n. 6 km) ja palauttelu takaisin. Reidet huusivat hoosiannaa, kun tulin kotiin, mutta ihme kyllä, eivät kipeytyneet pahemmin. Polvikaan ei ärtynyt, vaikka se rutiseekin. Maanantaina ajelimme Haaparantaan Ikearetkelle, joten silloin ei liikuntaa tullut, mutta illalla sentään siivottiin (sisustusprojektin takia). Tiistai meni naputtaessa, ja ärsyttävä ongelma sai mut tulistumaan niin, että painelin illalla sateessa lenkille. Se oli kesän eka "oikea" lenkki: 3,54 km, 35 minuuttia, keskinopeus 6 km/h. Siitäkään en tullut kipeäksi. Eilen keskiviikkona oli siivoustyö, mutta muuten olin tiukasti taas kiinni koneessa. Tänäänkään en salille pääse, mutta lenkille varmaan ehdin.
Oikea polvi rutisee, mikä on ärsyttävää ja vähän huolestuttavaa. Rutina loppuu kyllä juostessa aika pian, ja netistä olen lukenut, ettei siitä tarvitse välittää, jos ei kipua ole.
Paino pääsi nousemaan, mutta putosi onneksi siitä. Ilmeisesti se on nestettä, jotka kertyy kun treenaan ja sitten se taas häviää, kun pitää taukoa. Olis kiva tietää, miten pitkiä taukoja pitäisi pidellä treenikertojen välillä. Juostessa oli muuten hyvä huomata, että kunto olis kestänyt pitemmän lenkin hyvin - aloittelin tarkoituksella varovasti, ja sitä paitsi silloin satoi ja oli kylmä.
***
12.7.2017
Pidin viikon lomaa töistä ja samalla laihdutuksesta: olimme autoilulomalla Pohjois-Norjassa, eli viikko meni autossa istuen ja kaikenlaista mässyä syöden. Se kostautui: kiloja pätkähti heti puolitoista lisää, ja nyt sitten kituutetaan niitä ylimääriä pois. Kaloriraja on nyt 1285 päivässä, ja a) sillä ei kyllä nälkä lähde ja b) se tulee äkkiä täyteen.
Löysin sattumoisin vanhan blogini vuosilta 2007-2009. Siinäkin puhuttiin laihduttamisesta, ja kiloja oli silloin 10 vähemmän kuin nyt. Silloin sairastuin reumaan ja kiloja alkoi kertyä.
Juoksemistakin kokeilin tässä ennen lomaa. Oikea polvi rutisee, ja tuntui silloin kipeältä, joten tein sen varovasti, mutta ihan hyvin se kesti. Nyt vaan uutta lenkkiä putkeen. Salilla on tosin kivempaa.
***
25.6.2017
Vienoinen takapakki on jatkunut: kiivas työputki ja sitkeä kesäflunssa pitivät mut poissa salilta aivan liian pitkään. Ja ovat pitäneet myös poissa lenkkipoluilta. Luin viime viikolla mielenkiintoisen blogauksen liikuntavaivoista, ja tiedostan vahvasti sen, että mun on valmiiksi vaivaisena syytä edetä tässä liikuntaharrastuksessa todella varovasti. Tänään kokeilin lihaskipuihin (olin toissapäivänä pitkästä aikaa salilla) kyykkykävelyä (englanniksi se on lunges, en tiedä, miksi sitä suomeksi sanotaan), eli koukistin joka askeleella polviani ja yritin painaa polven maahan asti. No, eihän se tietenkään onnistunut, ja polvista kuului melkoista kirskuntaa. Taidan nyt ottaa sen harjoitusohjelmaani, jotta saan niitä polviakin pikkuhiljaa vahvistettua. Olen treenannut huolellisesti reisiä ja takareisiä ja peppua ja pohkeita, mutta en ole uskaltanut polvia treenata. Jos aion tänä kesänä vielä juosta, niin olisi kai syytä saada polvetkin kestämään.
Paino on pudonnut, ei niin paljon kuin piti, mutta tasaisen varmasti kaikista takapakeista huolimatta. Eteenpäin, sano mummo lumessa. Nyt olen pudottanut siitä, kun olin painavimmillani (2012), jo 12 kiloa, ja talvesta on pudonnut 6 kiloa.
***
24.4.2017
Jihuu, pääsin ennätyslukemiin vienoisesta takapakista huolimatta. Toivoa ei siis ole vielä heitetty, voin olla viikon kuluttua 50-vuotispäivänäni hyvinkin tavoitellussa lukemassa.
Painon mittaaminen tapahtuu mulla aamulla, käytyäni vessassa ja mieluiten ennen aamuteetä. Se heittelee tietenkin päivästä toiseen, välillä on takapakkia lukemassa, mutta käyrä on ollut alaspäin. Vielä eilen aamulla lukema oli yli puoli kiloa enemmän kuin tänä aamuna. Syynä saattoi olla se, että olin illalla syönyt sipsejä, mikä tietysti lisäsi nestettä kehoon. Viime viikolla tuli syötyä pari pullaakin, ja taas toisaalta liikuttua vähemmän, kun olin reissussa. Liikuntakin - tai siis tarkemmin lihastreeni - nostaa painoa aina hetkellisesti vähän, kun kuulemma lihaksiin kertyy treenin myötä nestettä. Eilen illalla kävin pitkästä aikaa salilla, mutta tein aika kevyen treenin.
Toinen juttu on se, että olen ollut lähes tipattomalla vuoden alusta asti, ihan vahingossa, oikeastaan. En itse asiassa ole juurikaan juonut siitä asti kun aloin harjoittamaan meditointia iltaisin noin puolitoista vuotta sitten. Meditointi (yhdistettynä joogaan) on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta tipattomuus on säilynyt. Viini kyllä maistuu ihan hyvältä, kun sitä otan, mutta useimmiten ei vaan tee mieli. Se itse asiassa myös häiritsee yöunia. Olen nukkunut vähän huonosti viime aikoina, joten tarkoituksena on palata iltameditointirutiiniin.
Nyt odotan ihan jo innoissani, että kävelytiet lakaistaan ja pääsen juoksemaan. Jei!
***
15.4.2017
Kiloja on lähtenyt noin kolme, ja vielä pari kiloa olis matkaa ekaan etappiin. Tuota alla mainittua tavoitetta en näköjään saavuta: 50-vuotispäivä on jo kahden viikon kuluttua, mutta taas toisaalta 50-vuotisjuhliin on vielä neljä viikkoa (pidämme mua 16 päivää nuoremman serkkuni kanssa satavuotisjuhlat). Olen käyttänyt apuna Kuntoplus.fi -sivuston ruokapäiväkirjaa, joka maksaa viitosen kuussa. Kuntosalitreenistä on muodostunut intohimo: voisin jatkaa vaikka kuinka kauan, ja jälkeenpäin on ihanan euforinen olo. Kunpa vain olis sille paremmin aikaa.
Tavoitteena on pudottaa kiloja niin, että pääsen lumien sulettua juoksemaan. Nyt on vielä liian liukastakin juosta. Vedän koiran kanssa puolen tunnin lenkkejä ainakin yhden per päivä, joskus parikin, ja käyn salilla niin usein kun pääsen. Ja se Sambic kerran viikossa. Valitettavasti työt pitää mut tiukasti tuolissa.
Aluksi, kun aloin noudattaa "tiukkaa" ruokavaliota, paino tipahti mukavasti sen ekat kolme kiloa, ja nyt sitten olen jämähtänyt samaan lukemaan jo pariksi viikoksi. Se, kun sanotaan, että laihtua voi ilman nälkää, on paskapuhetta. Joka ilta on nälkä. Samoin paskapuhetta on se, että välillä voi lipsahtaakin: ei voi. Jätin ystävän syntymäpäiväjuhlareissulla yhtenä viikonloppuna kalorit laskematta, ja saman tien vaaka rankaisi. Nyt sitten niitä ollaan sulateltu pari viikkoa, että on päästy takaisin sitä ennen saavutettuun lukemaan.
Menetelmä on se, että kaikki kaloripitoiset mässyt syön pääsääntöisesti aamulla (kuten nyt pääsiäisen aikaan mämmin ja suklaat) ja iltapäivän ja illan kärvistelen, jättämättä kuitenkaan aterioita väliin. Syön iltapalaakin, vaikka kiintiö oliskin jo täynnä. Kyttään pääsääntöisesti kaloreita, mutta myös hiilareita. Ruokapäiväkirja on osoittautunut tarpeelliseksi, ja Kuntoplussan versio on ihan kelpo. Käytin kokeiluversiota ja kun nyt olen jo tallentanut sinne reseptejä ja muuta, niin päätin sitten sitten jatkaa sen kanssa, vaikka joku toinen voisi olla monipuolisempi.
Se, mikä vähän mietityttää, on mun syömisrytmi: minä en syö aamiaista kerralla, vaan parin tunnin kuluessa. Esimerkiksi tänään join aamuteen hitaasti yhdeksän aikaan, latkin kahviani ainakin kymmeneen asti, ja yhdentoista aikaan keittelin perheelle puuroa, jonka syöminen loppui vasta puolilta päivin. Onko sillä väliä, syökö kerralla vai pikkuhiljaa napostellen? Nyt ollaan vaiheessa, jossa kaipaisin vertais- ja asiantuntijatukea, mutten ole sellaista vielä löytänyt.
Tässä mielenkiintoinen artikkeli aiheesta: Kauneus ja terveys: Lopeta laihdutus ja laihdu. Itsekin ajattelen, että ainoa toimiva dieetti on sellainen, joka menee oman luonnollisen rytmin mukaan. Sen takia luulen, että mun hidas aamusyömiseni ei ole pahasta. Mulla on sellainen vatsa, että se herää hitaasti, enkä mitenkään pysty kiskomaan mitään pika-aamiaista sisääni. Samalla yritän opetella muutenkin syömään hitaammin: yritän opetella pureskelemaan ruokani kunnolla, ja seurauksena on se, että olen aina viimeinen pöydässä.
***
13.2.2017
Se laihdutuskuuri, joka alkaa aina ensi viikon maanantaina. No, se on tänään.
Kiloja on päässyt pätkäpaastoilulta joululomalle jäämisen jälkeen taas kertymään, ja pätkäpaastonkin "golden shot" oli ja meni. Nyt mennään ihan ruokavaliolla ja kieltäymyksellä:
Nykyisin käyn salilla pari kertaa viikossa, ja lisäksi tunnin sambicia viikossa. Pyrin päivittäin kävelylle päivänvalon aikaan, ja kävelen yleensä puoli tuntia. Yritän keksiä jotain muutakin. Juuri nyt haen fiksua HIIT-treeniä. Ne mihin olisi ohjeet, sisältävät punnerruksia, ja siihen minä en pysty.
Kyllä lähtee!
***
9.10.2016
Ensimmäisen kerran sain huomata, että pätkäpaasto tosiaankin toimi: kun sinnikkäästi pätkäpaastosin (ja söin syöntiaikaa normaalisti, enkä siis mättänyt hulluna kaikenlaista lihottavaa sisääni), vaaka näytti heti viikon loputtua kaksi kiloa kevyempää lukemaa. Joo, tiedän kyllä että se on nestettä, ja joo, tiedän kyllä, ettei moinen pudotusvauhti ole hyväksi. Eikä se putoakaan moista vauhtia, kunhan tosiaan niistä ylimääräisistä nesteistä pääsee, niin sitten vasta sen oikean pudotusvauhdin näkee.
Mutta pointti ei olekaan nyt pudotusvauhti vaan se, että moisen mittarilukeman näkeminen innosti aivan valtavasti. Koska en ole pitkään aikaan samanlaisia lukemia nähnyt, olin aivan tohkeissani ja nyt olen viikonlopunkin ajan onnistunut rajoittamaan syömisiäni ihan toisella tavalla kuin ennen. Vaikka viikonloppuna siis on lupa mässäilläkin. En kuitenkaan mässäillyt. Herkuttelin hillitysti. Ja maanantain tullen kiristän taas ruuvia.
Olen lukenut jos jonkinlaista laihdutusohjetta, mutten muista, että missään olisi puhuttu nopean laihtumisen ja onnistumisen tunteen tuomasta motivaatiosta. Kaikissa korostetaan vaan kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Haloo: kuka jaksaa loputtomiin kieltäytyä herkuttelusta ja hillittömyydestä, jos tuloksia tulee vasta kuukausien kuluttua? Ensiksi on saatava hyvä jump start, nesteet pois tieltä ja viisari värähtämään oikeaan suuntaan, ja sitten, kun on nähnyt, ettei se vaaka todellakaan ole jämähtänyt tiettyyn lukemaan, kun omin silmin näkee, että se on mahdollista, jaksaa paremmin taas kituuttaa. Ja sanokaa mitä sanotte: laihduttaminen on kituuttamista. Tällä establishmentillä eivät kilot putoa ruokavalion järkeistämisellä ja ruokarytmillä ja pienillä elämäntapamuutoksilla. Ha. Ne on kuulkaa jo nähty ja koettu. Jos haluaa pudottaa painoa, on kituutettava. Saavutetun tavoitepainon ylläpitäminen on ihan toinen juttu sitten. Sen selvittämisen aika on sitten, kun sellaisen saavutan.
***
9.8.2016
Paljon on vettä virrannut monessa joessa, eikä tämä perunamuusi ole persettään lenkille saanut ennen kuin eilen. Olin kevään seisomatyössä, ja sain kaikenlaisia vaivoja sen tiimoilta. Lisäksi polvea juili aina välillä, enkä sitten uskaltanut - lue: käytin sitä tekosyynä - lähteä juoksemaan. Suunnittelin, että pudotan painoani (HA!) ennen kuin lähden juoksemaan. No. En tehnyt niin.
Eilen sitten päätin lähteä kuopuksen (joka on viime kesän jälkeen opetellut juoksemaan) kanssa lenkille, ja suureksi hämmästyksekseni jaksoin kuin jaksoinkin juosta hölkytellä sen kokonaisen puolituntisen. Matkaa ei siinä ajassa taittunut kovinkaan paljoa, mutta juoksukauden ekaksi lenkiksi se oli hyvä.
Eilen, tai oikeastaan jo toissapäivänä, aloitin toisenkin kuurin: nyt kokeilen pätkäpaastoa. Luin taannoin artikkelin erilaisista laihdutuskuureista, ja siinä asiantuntija, joka lyttäsi kaikki muut kuurit, sanoi, että pätkäpaasto voisi toimia. 5:2 tuntuu hankalalta, joten nyt kokeilussa on 16 tunnin paastoilu. Lopetan syömisen klo 17 ja jatkan seuraavana päivänä klo 9. Kahdeksan tunnin ajan syön "normaalisti", en mässää, mutten myöskään tarkkaile syömisiäni, ja sitten elelen 16 syömättä. Juon vettä sekä iltateeni, ja näinä ekoina iltoina olen syönyt viinirypäleitä.
Meillä on tapana viettää leffailtoja, jolloin katsellaan perheen kesken leffaa ja syödään herkkuja. Niitä en aio jättää väliin, mutta arkena olen 16 tuntia vuorokaudesta syömättä. Ilta menee, kun sinnittelee, ja lämmin tee ennen nukkumaanmenoa täyttää massun mukavasti niin, ettei nälkä pidä hereillä. Ja aamullahan minä en ole koskaan tykännyt syödä.
***
9.11.2015
Polvi kestää taas lenkkeilyn, joka tosin on aika vähille jäänyt viime aikoina. Ehkä tahtiin kerran viikossa, työ- ja muiden kiireiden tähden. Olen lääkärin ohjeen mukaisesti kävellyt pätkiä lenkistä, yleensä alamäet, ja tänään juoksin kuudennen lenkin tauon jälkeen, ja ekan kerran polvessa ei tuntunut mitään kipua. Juoksun sijaan olen treenannut uimahallissa ja yrittänyt panostaa kävelyyn. Kuntosalille en ole viime aikoina ehtinyt.
Nyt on taas aika kiinnittää huomiota syömiseen, koska paino ei ole pudonnut, ja itse asiassa tuntuisi olevan hiukan nousemaan päin, taas. Viime aikoina olen syönyt puuroa aamupäivisin, ja aion jatkaa sillä linjalla (aamiaista en pääsääntöisesti syö, kun ei maistu). Iltaruuaksi syön jotain keittoa. Mulla ongelmana ei ole varsinainen ruoka (liian isot annokset tai epäterveellinen), vaan välipalat, joita syön yleensä ajankuluksi. Useimmiten leipää juuston kera. Yritän nyt vähentää leivän syöntiä.
Ruoka noin yleensä on hankala juttu mulle. Kun sairastuin reumaan, käytin sitä tekosyynä siirtyäkseni kasvissyöjäksi. Ekana vuonna tein itselleni eri ruokaa kuin perheelle, ja toisena vuonna vuonna päätin, että perhe saa luvan sopeutua. Joskus, hyvin harvoin, saatan tehdä perheelle liharuokaa, mutta pääsääntöisesti saavat tyytyä siihen, mitä minäkin syön. Oikeasti mua ahdistaa eläinten hyväksikäyttö ruokateollisuudessa, mutta en ole onnistunut siirtymään vegaaniksi vielä, koska - sanotaan siitä mitä hyvänsä - se vaatisi perehtymistä, rahaa ja aikaa laittaa ruokaa. Ainakin minulta, joka olen tarkka makujen suhteen, enkä syö mitään epämääräistä, korvikkeelta maistuvaa... ööö, korviketta, millaisiksi testaamani lihan, juuston ja maitotuotteiden korvikkeet ovat osoittautuneet. Ja ne korvikkeet on aika kalliitakin. Tykkään kyllä kokkaamisesta, mutta siihen on harvoin aikaa. Ja pakastimeen valmiiksi tehtyjen ruokien käyttö vaatii systemaattisuutta ja ennakointia. Yleensä meillä käy niin, että pakastimen perukoilta saa heittää toissavuonna "varastoon" tehtyjä linssipihvejä suoraan biojäteastiaan. Siinä ei mene hukkaan vain ravintoa, vaan myös tuntikausia kallista työaikaa.
Lisäksi olen vaihtelunhaluinen, enkä suinkaan jaksa syödä useampana päivänä peräkkäin samaa ruokaa. Enkä edes viikon välein. Joskus olen laatinut kuukauden ruokalistoja, mutta usein ne joutavat parissa viikossa romukoppaan. Kun elämä ei sujukaan suunnitellusti - kuten ei meillä juuri koskaan.
Tänään on kuitenkin tarjolla soijanakkisoppaa: pakastekasvikset ja soijanakit Cittarin tarjouksesta. Se, että keksittiin laittaa samaan pakastepussiin perunat ja soppajuurekset, oli aivan loistava idea.
***
7.10.2015
Edellisen päivityksen jälkeen aloitin ahkeran lenkkeilyn. Pääsin kivasti rytmiin, nopeus kasvoi jo 7 kilometriin tunnissa ja pituuttakin lenkille kertyi parhaimmillaan se 7 km. Itse asiassa lenkkeilystä ehti tulla mulle jo henkisesti tärkeää – kuten tavoitteena olikin. Kävin jo lähes joka ilta lenkillä.
Kun kuukausi sitten polvessa tuntui loivaa alamäkeä juostessa vihlaisu ja seuraavalla kerralla lenkille lähdettäessä kävi ilmi, että askeltakaan ei juosten oteta, kirosin raskaasti. Edessä oli – ja on edelleen – pimeä, märkä ja piakkoin myös liukas aika, jolloin juoksemaan lähteminen vaatii enemmän tahdonvoimaa, ja takana oli silloin pitkä, hyvä juoksuputki.
Lääkäri vahvisti, että kyse oli rasitusvammasta (siis oikein urheiluvamma!), ja että taukoa on pidettävä, kunnes polvi tuntuisi hyvältä kävellessä. No, sitä tunnetta ei ole tullut, yhä edelleen vihloo ohimennen aina välillä, mutta nyt olen päässyt jo juoksuaskeliakin ottamaan. Jouduin aloittamaan ikään kuin alusta, eli juoksen pätkän ja kävelen pätkän. Se ero tuohon alun intervallitreeniin on, että nyt pitää väkisin himmata kävelyyn – mieli lentäisi juoksuaskelin eteenpäin, mutta lääkärin varoitukset pakottaa kävelemään.
Kunto ei onneksi ole tauon aikana päässyt notkahtamaan pahasti. Olen yrittänyt pitää siitä huolen ahkeralla vesijumpalla ja -juoksulla ja uinnilla. Mun normisettiini uimahallissa kuuluu puolisen tuntia jumppaa terapia-altaassa (Kempeleen Zimmarissa on aivan mahtavat tilat), puolisen tuntia juoksua, ja vartin verran uintia (se kivasti avaa ja venyttää rintakehää ja selkää) ja vielä vartti venyttelyä. Sekä tietysti ihana rentoutuminen höyrysaunassa. Paino ei ole noussut eikä pudonnut.
Nyt siis himmaillen hölkötellään. Seuraan säätiedotuksia sydän kurkussa liukkaita kelejä odotellen, mutta vielä tässä varmaan muutaman viikon voin juoksennella. Olen harkinnut nastalenkkareiden hankkimista, mutta ei ole moiseen ollut vielä varaa. Ehkä kokeilen, josko irtonastat, joita käytän talvikengissäni koiraa ulkoiluttaessa, toimisivat juostessa. Nastat ovat niissä päkiöiden alla, että sikäli ne olisivat sopivat, mutta valitettavasti ne nastat ovat aika pitkät. Kunhan ne liukkaat tulevat.
***
8.7.2015
Hitaasti sujuu tämä metamorfoosi pantteriksi, etenkin tällä vauhdilla. Kaikkien vaali- ja muiden kiireiden takia liikunta ja lenkkeily jäi vähälle keväällä - paitsi sen kolmen viikon aikana, kun olin sairaslomalla jumiutuneen olkapääni kanssa. Silloin tuli taas todettua, että LIIKE ON LÄÄKE: kivut olkapäässä hellittivät, kun olkapäätä liikutti, mutta lepotilassa se oli jatkuvasti kipeä. Ja nimenomaan liikunnalla - ihan silkalla jumpalla - se myös parani. Tietystikin fysioterapeutin antamilla täsmäliikkeillä, mutta liikunnalla joka tapauksessa. Kun ensimmäisellä sairaslomaviikolla raahauduin kokeeksi joogaan, ajattelin alun rentoutusharjoituksessa, etten pysty olemaan siellä. Hyvä, etten huutanut ääneen tuskasta. Mutta kas, loppurentoutuksessa oli hyvä, etten nukahtanut.
Lenkkeilykauden aloitin tapani mukaan toukokuussa, ja sen jälkeen on tullut ehkä pari, kolme lenkkiä juostua. Hyvää on kuitenkin se, että vauhtini on lisääntynyt koko ajan, vaikka lenkkejä onkin vähänlaisesti. Ja vaikka vauhdin lisääntyminen ei ole tarkoituksena. Tarkoituksena olisi pidentää matkaa, mutta useimmiten se on ollut ajanpuutteesta kiinni.
Enemmän olenkin keväisen olkapääjumin myötä kiinnittänyt huomiota kuntosaliharjoitteluun, jotta hartiat, niska ja selkä pysyisivät kunnossa iänikuisessa istumatyössä. Helmikuisen jumin jäljiltä niskan vasen puoli on edelleen kipuillut, mutta selkätreenejä olen jo päässyt tekemään samoilla painoilla kuin ennen jumia - joka siis iski ihan yllättäin ja nopeasti oikeaan olkapäähän.
Olen kokeillut männä vuosina kaikenlaisia dieettejä ja kuureja ja ties mitä ihmemömmöjä laihtuakseni. Noloimpia kokeiluja en kehtaa edes tunnustaa. Nyt on taas meneillään yksi kesäleskikevennyskuuri, ja siksi ajattelin käydä läpi, mitä kaikkea onkaan tullut kokeiltua.
2007 syksyllä karppasin - siis ennen kuin se oli muotia, kun se oli vain pienen piirin juttu netissä. Ja laihduin 8 kiloa. Se oli tehokasta, mutta sivuvaikutuksena oli ummetusvaivoja. Ja ruokavalio oli tylsä. Sitten sairastuin reumaan, jonka seurauksena lihoin 20 kiloa: oikean lääkityksen löytyminen vei melkein kaksi vuotta, jona aikana liikkuminen jäi vähälle, ja tunnesyöppönä lääkitsin surkeaa oloani syömällä.
Reuman myötä sain lopulta tekosyyn lopettaa lihan syönnin. Olin sitä harkinnut jo pidempään, mutten ollut saanut aikaseksi. Ensimmäisen vuoden ajan tein perheelle liharuokia ja itselleni kasvisruokaa. Sitten kyllästyin ja päätin, että kun en kerran lihaa syö, en sitä kokkaakaan. Perhe on sopeutunut kasvisruokiin.
Kasvissyöjäksi ryhtyminen ei ollut minulle henkilökohtaisesti mitenkään vaikeaa, en ole kaivannut lihaa enkä lihatuotteita. Enkä ole sen suhteen mikään puritanisti: voin tempaista hyvin paistuneen grillimakkaran kerran kesässä ihan vapaaehtoisestikin, enkä kieltäydy, jos kyläpaikassa ei ole muuta kuin lihaisaa tarjottavaa. Jostain syystä monet tuntuvat pitävän kasvissyöjän ruokkimista ihmeen vaikeana hommana. Matkoilla ollessa on vaikea löytää mieluisaa syötävää, mutta onneksi se tilanne on korjaantumaan päin. Samoin on kotona laitettavien pikaruokien kanssa. Nyt harkinnassa on siirtyminen yhä vegaanisempaan ruokavalioon, ja kokeilussa on kaikenlaisia vegaanijuttuja.
Kasvisruokaan siirtyminen ei laihduta, se on tullut todettua. Eli rehuilla elää, ja paksusti elääkin. Tykkään pastasta, mutta pyrin käyttämään täysjyväpastaa. Leipä on yleensä ruisleipää tai ainakin monivilja- tai täysjyväleipää.
Olen kokeillut Allia, joka on apteekissa myytävä laihdutuslääke, jonka pitäisi estää rasvaa imeytymästä. En huomannut mitään vaikutusta. Jos Allin ohjeita olisi noudattanut (säännöllinen ateriarytmi ja oikeaoppiset syömiset), niin olisi laihtunut ihan ilman lääkkeitäkin.
Olen kokeillut erilaisia vihreä tee -valmisteita. Ei vaikutusta.
Olen kokeillut kaikenlaisia kuituvalmisteita. Ei vaikutusta. Viimeksi konjak-kuitua.
Nyt käytän Natural Green Mix -viherjauheseosta (http://www.leader.fi/product/green-mix-250-g/), jolla en ole huomannut olevan mitään vaikutusta.
Lisäksi on "nutrannut", eli ollut Nutrilett -dieetillä ja Easy Diet -aloituspakkauksiakin on mennyt pari. Ei mitään vaikutusta.
Olen syönyt kromia ja magnesiumia, ja ties mitä muita lisäravineita, joiden pitäisi auttaa laihtumaan: mitään ei ole tapahtunut.
Ainoa lisäravinne, millä olen huomannut mitään vaikutusta, on Berocca: viime syksynä, kun aloitin työt Helsingissä, otin joka aamu Beroccaa, koska olin kärsinyt sitkeän flunssan keväällä, enkä halunnut sen toistuvan syksyllä, jolloin tartunta olisi ollut helppo saada pääkaupunkiseudun pöpövilinässä. Ja kas, flunssa pysyi loitolla, ja koin olevani energinen.
Ja ainoa keino, millä tiedän saavuttavani tuloksia, on se säännöllinen ateriarytmi ja oikeaoppiset syömiset. Ja sen saavuttamiseen taas ei löydy pilleriä tai jauhetta. Kunpa joku keksikin pillerin, joka antaisi lisää tahdonvoimaa, ja saisi mut lopettamaan napostelun, tunnesyömisen ja ahmimisen.
***
6.1.2015
Uusi vuosi, uusi alku kunnonkohotusprojektille. Taas. Sain syksyllä töitä Helsingistä, ja opettelin juoksulenkin Espoon Mogadishussa, Kirkkojärvellä. Siellä on ihan hyvä juosta, ja pitkin syksyä ihastelin sitä, että iltalenkillä tuntui siltä kuin juoksisi jossain "oikeassa etelässä": "eksoottiset" kukat tuoksuivat, ilma oli lämpimämpi ja kaikkialla liikkui eri värisiä ja eri kieltä puhuvia ihmisiä. Löysin syksyn aikana syntymäkaupunkini Espoon uudelleen.
Liikkuminen julkisilla kulkuneuvoilla kohottaa kuntoa. Tätini kodin vierestä nousee jyrkähkö mäki radan yli vievälle sillalle, ja kun se aikasemmin tuntui lähes mahdottomalta ponnistukselta, nyt en enää huomaakaan sitä. Kipaisen sen ylös kuin nuori varsa. Kaupunkiin päästyäni saatan jäädä aikaisemmalla pysäkillä pois kävelläkseni pitemmän matkan, ja "oikaisen" aina tietysti mieluusti Helsingin puistojen kautta, jos vain voin.
Itse työhönkin saan sisällytettyä liikuntaa: silloin tällöin tulee kipaistua jonnekin muualle keskustan alueella kokoustamaan tai osallistumaan seminaariin, mikä on varsin mukavaa.
Mutta sitten tuli stoppi liikuntaankin: äitini syöpä levisi maksaan, ja hän kuoli lokakuun lopussa. Hoidin äitiä isäni kanssa loppuvaiheessa, ja sen jälkeen en surun, hoidettavien asioiden ja rästiin jääneiden töiden ja opintojen lamauttamana päässyt kahteen kuukauteen edes kuntosalille. Saati lenkille. Tyttäreni aloitti syksyllä taitouinnin, minkä varjolla pääsen pari kertaa viikossa uimahalliin aina pariksi tunniksi kerrallaan jumppaamaan ja juoksemaan silloin kun satun olemaan kotimaisemissa. Niitäkään kertoja ei montaa loppusyksyllä ollut.
Työni pääsihteerin sijaisena vaihtui vähemmän vastuunalaiseen vaalikoordinaattorin työhön vuoden vaihteessa, ja koska voin tehdä töitä enemmän myös etänä, olen nyt lisäämässä reilusti liikuntaa elämääni. Luin juuri eräästä kuntoiluammattilaisesta,joka yrittää aina pitää huolen siitä, että kahta liikkumatonta päivää peräkkäin ei ole. Hän vaikka juoksee portaita ylösalas, jos ei ehdi muuten harrastaa liikuntaa. Taidan ottaa sen nyt ohjenuorakseni.
Paino on elokuun alusta pudonnut seitsemisen kiloa, mutta siitä on kiittäminen lähinnä äitiä: suru vei minulta ruokahalun pitkäksi aikaa. Nyt olen jättämässä sokerin: tässä vaiheessa ainoa sokeri, jota käytän, on teelusikallinen hunajaa aamuteessä ja makeutustabletti kahvissa. Tavoitteena on päästä niistäkin eroon. Tietysti saan ruokavaliossani sokeria myös maidosta, hedelmistä ja esimerkiksi leivästä, mutta mitään temppuilua sen suhteen en aio ryhtyä harrastamaan. Jätän vain kaiken näkyvän sokerin. Katsotaan, mihin se johtaa. Tällä hetkellä sokerinhimo on johtanut siihen, että olen mässäillyt kaikenlaista suolaista, mutta eiköhän se tasaannu ajan myötä. Samalla yritän lisätä magnesiumin ja kromin saantia - pääasiassa ruuasta.
Näillä leveysasteilla ja tällä ruholla ei ulkona tähän aikaan vuodesta juosta, joten liikunta keskittyy nyt lähinnä kuntosalille ja uimahalliin. Koirammekin kaipaa lisää liikuntaa, joten yritän saada myös pitempiä kävelylenkkejä mahdutettua päiviini. Kaipaisin joogaa, ja bongasinkin lähistöltä kiinnostavan mahdollisuuden siihen.
Josko tämä vuosi toisi lopulta tullessaan sen kympin rajan rikkoutumisen.
***
18.5.2014
Talvi - pitkä, pimeä ja liukas syksy - toi tauon juoksuharrastukseen, ja nyt olen odottanut, että ilmat lämpenisivät niin, että pääsisin ajamaan sisään uudet juoksulenkkarini. Tänään on se päivä. Luin inspiraatioksi Haruki Murakamin kirjan "Mistä puhun kun puhun juoksemisesta". Nyt kaipaisin lisää lukemista, mutta juoksevaiset ystäväni osasivat kertoa minulle vain englanninkielisistä juoksukirjoista (siis ei mitään juoksuopasta, vaan juoksemien filosofiasta kertovaa kirjaa), ja koska englannin lukeminen on minulle työtä, en moisiin rekreationaalisessa tarkoituksessa tartu.
'Recreation' (jonka virallinen suomennos 'rekreationaalinen' siis ei ole) on muuten taas yksi sellainen näppärä englanninkielen sana, johon ei ole järkevää suomennosta. 'Harrastus' on varsin lattea termi jollekin, jonka merkitys on 'uudelleenluominen'. Itse tulkitsen sen niin, että kyse on nimenomaan itsensä uudelleenluomisesta, itsensä toteuttamisesta, ja sitä minä nyt ryhdyn hakemaan juoksemisesta.
Olen kevään mittaan oivaltanut, että olen itse vastuussa elämäni sisällöstä. Minun on tehtävä elämäni sellaiseksi, että nautin siitä. En voi odottaa, että muut ihmiset toisivat elämääni sisältöä - ystävät ovat vain elämän suola, ei sen sisältö. Meditaatio kiinnostaa minua, mutta koska en ole hengellinen luonteeltani (lue: en vain kykene uskomaan mihinkään "korkeampaan"), enkä nykyisellään koe pystyväni keskittymään - sekä ulkoisista että sisäisistä syistä - mietiskelyyn, lähden hakemaan keskittymistä fyysisistä harjoitteista, tässä tapauksessa juoksemisesta. Olen talven aikana käynyt kuntosalilla, ja nyt keväällä jopa hiukan ahkerammin, kun sain esikoiseni houkuteltua saman salin jäseneksi ja mukaan treenaamaan. Olen havainnut, että kuntosalitreeninkin aikana jo mieleni tasaantuu ja vaikka alku tuntuisi tahmealta, minussa syntyy tarve puristaa hiukan vielä enemmän itsestäni irti. Tunnin treeni viikossa on pitänyt selkäni työkunnossa, mutta pyrin nykyisin käymään useammin ja pidempi treenausaikakin olisi paikallaan. Talvella treeni rajoittui nuoremman tyttären tanssitunnin mukaan.
***
5.9.2013
Viime sunnuntaina saavutin ensimmäisen etappini tässä projektissa: juoksin ensimmäisen kerran koko lenkin ilman kävelytaukoja. Kun viime keväänä aloitin taas treenaamisen, halusin edetä varovasti ja käytin siksi intervallitreeniohjelmaani. Viime sunnuntaina halusin kokeilla Sports trackeria, ja koska se ei voinut olla samaan aikaan päällä intervalliajastimen kanssa, päätin mennä mutu-tuntumalla. Ja mutu antoi jalan lentää koko matkan!
Olen ottanut treeniin mukaan uuden ulottuvuuden: koiramme Jessen. Jessestä ei juurikaan ole hyötyä, ehkä enempi haittaa juoksun kannalta: kun juoksuni on vielä aika hidasta, niin hyväkuntoisella australianpaimenkoiralla on aikaa pysähdellä haistelemaan mielenkiintoisia hajuja ja taas toisaalta välillä pitää ryntäillä jänisten perään. Käyn lenkillä yleensä myöhään illalla, kun tien päällä ei ole juurikaan muuta väkeä. Juuri siihen aikaan, kun jänikset tulevat murkinoimaan pihoille ja puistoihin.
Sunnuntain jälkeen juoksin saman, vähän pidemmän lenkin maanantaina ja tiistaina, eli nyt jo kolme kertaa yhteensä. Eilen oli salitreenin vuoro, ja tänään ohjelmassa on uinti (vesijumppa ja -juoksu) ja latinotanssi. Seuraavan kerran pääsen lenkille vasta ensi sunnuntaina, reissu Helsinkiin pakottaa pitämään kaksi välipäivää treenauksessa.
Tämä kunnonkohotus- ja painonpudotusprojektini alkoi jo runsas vuosi sitten. Oleellisena osana projektia on juokseminen: en ole koskaan oikein kunnolla oppinut juoksemaan. Lasten syntymien välillä opettelin juoksemaan, ja pystyin juoksemaan jopa puoli tuntia putkeen lopulta, mutta sitten tuli raskaus ja muutto toiselle paikkakunnalle uuteen elämään, ja siihen lopahti se harrastus. Kun täytin 40, pyysin syntymäpäivälahjaksi juoksulenkkarit, ja sain ne, mutta samana vuonna sairastuin reumaan. Pari vuotta sitten aloitin juoksuharjoittelun ystävän kanssa löydettyäni oivan intervalliharjoitteluohjeen, mutta ystävän selkärangasta löytyi rappeuma, ja lääkäri kielsi juoksut. Yksin en sitten jaksanut.
Toissa keväänä päätin, että nyt lähtee. Tavoitteenani oli juosta puoli tuntia putkeen kesän lopussa. Juoksin kyllä sitkeästi, mutta tavoite ei ihan toteutunut. Liukkailla keleillä en juoksuaskelia ulkosalla ota: reuman myötä ja muutenkin vanhemmiten olen alkanut suorastaan hysteerisesti pelkäämään kaatumista.
Syksyllä siirryin harjoittelemaan kuntosalille. Juoksumatolla juokseminen tuntuu jokseenkin pöljältä, joten olen tyytynyt kävelemään reippaasti ylämäkeen. Teetin itselleni asiantuntijalla harjoitusohjelman, ja hän sanoi, että vaikka ei juoksekaan, niin myös lihaskunnon lisääminen kehittää juoksukuntoa. Ja niin kävi: huolimatta siitä, etten ole töiden ym. syiden vuoksi pystynyt käymään salilla niin usein kuin pitäisi, lihaskunto on lisääntynyt ja juoksu lähti keväällä teiden kuivuttua sujumaan ihan kivasti. Lisäksi keksin talvella uuden "harrastuksen": sain paikan osa-aikaisena siivoojana. Siivoan vain 5,5, tuntia viikossa, mutta kun teen sen reippaasti (on pakko ollakin reipas, jos mielii hommansa ehtiä tekemään maksetussa ajassa) saan siitä kelpo kuntotreenin.
Viime keväänä aloin vähentämään ja tarkkailemaan entistä huolellisemmin syömisiäni. Kovin systemaattista laihduttaminen ei vieläkään ole, mutta aina silloin tällöin yritän pysytellä laihdutuskeittokuureilla. Ja paino on lähtenyt putoamaan: saldo oli kesän keittiörempan aikana jo -8 kiloa, mutta rästiin jääneiden töiden tekeminen pienensi saldoa pari kiloa. Eli lisäsi painoa. Joka tapauksessa olen päässyt takaisin kaksinumeroiseen painoluokkaan, ja siinä aion pysyä, kunnes tulee aika siirtyä höyhensarjaan.
Tässä projektissa tavoitteena on Naisten kymppi. Ja jos saan painon putoamaan normaalipainon rajoille, palkitsen itseni auringonkukkatatuoinnilla. Projekti etenee hitaasti, osin olosuhteista johtuen, osin ihan tarkoituksella. Reumaa saiarastavana en uskalla tehdä mitään kovin radikaaleja ratkaisuja - itse asiassa epäilen, että karppaaminen aikoinaan sai reuman puhkeamaan - ja joka tapauksessa hidasta etenemistä pidetään parhaana tapana pudottaa painoa pysyvästi.
Tämä viikko alkoi reippaammin, tunsin oloni maanantaina hämmentävän reippaaksi ja energiseksi. Siitä tultiin kyllä sitten vauhdilla alaspäin. Torstaina päivän aktiivisuusprosentti jäi 64:ään, mikä on pitkään aikaan alin lukema. Tämä viikko on mennyt tiukasti koneen ääressä. Torstaina tilannetta hankaloitti kiireisen työn lisäksi se, että oli kammottava lumimyräkkä, eikä ulkona juuri edes pystynyt liikkumaan. Ehkä olen kuitenkin ollut hieman pirteämpi kuin edellisellä viikolla.
Paino on taas päässyt myös nousemaan. #NoSugarNovember meni niin sanotusti häneksi, kun kiireestä ahdistuneena sorruin ostamaan karkkipussin käännöskoneeni polttoaineeksi. No, edessä on viikko Auttoisissa, kaukana houkutuksista, jolloin se tulee kuitattua.
***
17.11. 2017
Romahdus. Tällä viikolla olen ollut ihan uuvuksissa, ja eilen jäi aktiivisuusprosentti alle sadan, koska oli työ- ja opiskelukiireitä. Maanantain joogan jälkeen en ole tehnyt muuta kuin löntystellyt koiran kanssa. Mulla taitaa olla jonkinlainen syysdepis, joka voi olla seurausta myös ruokavaliosta: kun ravitsemusta rajoittaa, se vaikuttaa myös mielialaan. Yritän nyt kohottaa mielialaani D-vitamiinitankkauksella. B:tä ja C:tä syön säännöllisesti, ja D:tä olen syönyt kalsiumin kanssa ns. normaalimäärän, mutta luin juuri lääkäri Maija Kajanin ohjeita, ja päätin uskoa niihin.
Minua vain hiukan hämmentää ravintolisien annostelu. Ostin Tohtori Tolosen 50 µg D-vitamiinia, joka 1000 % vuorokautisen saannin vertailuarvosta. (Kajanin mukaan D-vitamiinia pitäisi tankkausvaiheessa ottaa jopa 700 µg viikossa.) Annosteluna on yksi kapseli päivässä, ja mukana huomautus: "Ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää." Ja kuitenkin Tohtori Tolosella on tarjolla myös 100 µg:n kapseli (joita ei meidän Prismassa nyt sattunut olemaan). Mikähän siinä sitten mahtaa olla suositeltu vuorokausiannos? Olen kyllä huomannut aikasemminkin epäjohdonmukaisuuksia näissä ravintolisien annosteluissa.
Nyt on työsuma viikonlopuksi, mutta yritän edes kuntosalille raahautua.
***
12.11. 2017 Isänpäivä
Toinen viikko juoksuajan jälkeen. Lumet ja jäät sulivat, mutta meilläpäin on niin kosteaa, että iltaisin on kuitenkin ollut liukasta, enkä ole uskaltanut juosta. Maanantaina sauvakävelin reippaasti runsaan kilometrin päähän Yin-joogaan ja takaisin, tiistaina olin ainoa koiranulkoiluttaja, joten tuli kävelytettyä koiraa yhteensä toista tuntia, samoin keskiviikkona ja torstaina on kävelty koiran kanssa. Koiran kanssa käveleminen on melkoista löntystelyä, keskinopeus on yleensä n. 5 km/h. Mutta kyllä sillä Loopin prosentit saa täyteen. Perjantaina kävimme pitkästä aikaa uimahallissa, jossa uin, vesijumppasin ja vesijuoksin yhteensä runsaan tunnin. Olipa mukavaa! Eilen lauantaina sauvakävelin reippaasti 45 minuutin mittaisen lenkin ja sen päälle vielä koiran kanssa runsaat 10 minuuttia. Seurauksena oli valitettavasti viisisenttisen kokoinen rakko päkiässä - minulla oli juoksulenkkarit, jotka ovat minulle hiukan isot, ja tavallisesta poiketen ohuet sukat jalassa. Niinpä tässä nyt jouduttiin katkolle kesken marrasputken.
Olen lisännyt arkiliikkumista rutkasti, mutta pelkään pahoin, ettei se lisää kuntoa. Löysin Polar-sovelluksestani harjoitusohjelman, ja opettelen nyt käyttämään sitä. Tavoitteeksi panin 10 km lenkin seuraavana syntymäpäivänäni. Juoksut korvaan nyt sauvakävelyllä.
Tänään olisi liikkuvuusharjoituspäivä. Sen lisäksi teen tämän joogan: https://www.mindbodygreen.com/articles/five-yoga-poses-to-open-up-your-tight-hips
Sen pitäisi tehdä hyvää kireälle lantiolle. Minulle tulee juoksemisesta usein lantio kipeäksi.
***
5.11. 2017
Tässä nyt vähän treenipäiväkirjaa ekalta juoksemattomalta viikolta: Maanantaina on yinjooga-päivä, jonne nyt sitten sauvakävelin vähän kiertotietä. Tiistaina olin tyttären kanssa salilla. Kun keskiviikko on aiemmin ollut juoksupäivä, niin nyt siitä tulikin löysäilypäivä. Torstaina sauvakävelin siivousasiakkaani luo ja takaisin. Perjantaina korvasin juoksun kuntosalilla. Lauantaina sain viettää harvinaislaatuisesti illan yksin, ja sen kunniaksi kaivelin Wiin pölyn alta, ja treenasin sillä "kävelyä" eli astelin Wii-laudalle ja alas 40 minuuttia. Tänään on tarkoitus toistaa sama, koska keli on suoraan sanottuna karmea. Kävin heittämässä koiran kanssa pakollisen puolen tunnin Marrasputki-lenkin ja oltiin ihan litimärkiä sateesta. Tie on osittain jäinen ja osittain sulaa. Jopa nastakengillä on vaikea kävellä, ja koirallakin on vaikeuksia pysyä pystyssä. Lisäksi on pimeää ja sataa.
Korvaukseksi juoksemattomuudesta olen yrittänyt lisätä arkiliikuntaa, ja se onkin onnistunut aika hyvin. Kun aiemmin oli päiviä, jolloin aktiivisuusprosentti jäi 70:een, ja allekin, niin tällä viikolla huonoin oli keskiviikko, 116 %. Eilen tuli 171 %, ja torstaina siivoustyön ansiosta 150 %. Nyt tekisi mieli uimaan/vesijuoksemaan. Yritän ensi viikolla ehtiä. Huomenna lienee treeniohjelmassa oman huushollin siivous.
Nyt pitäisi juoksukuntoa jotenkin saada pidettyä yllä. Jumppaohjelmaa en ole toteuttanut vielä toistaiseksi kuin kerran, vaikka eilenkin piti. Olemme lähdössä joulukuussa viikoksi Gran Canarialle, ja sinne otan ehdottomasta juoksukengät mukaan!
Kaiken muun lisäksi aloitin eilen sokerilakon, #NoSugarNovember - ja sopivasti tänään kaupasta löytyi persimoneja, jotka ovat aivan uskomattoman makeita - joka tuottaa taas hiukan ylimääräistä päänvaivaa. Helppo muroaamiainen vaihtuu puuronkeittoon, ellen sitten saa aikaseksi sokeritonta muromysliä.
***
30.10. 2017
Ja niin loppui juoksuaika. Runsas viikko sitten perjantaina (22.10.) satoi ensilumi. Onneksi olin käynyt tapojeni vastaisesti torstaina lenkillä. Lauantaina löysin Stadiumin alepöydältä nastalenkkarit, jotka tosin ovat ehkä vähän turhan jäykät juoksemiseen, mutta - kuten viisas tyttäreni sanoi - niillä voi sauvakävellä ja aina niillä pari juoksuaskelta ottaa. Siitä intoutuneena otin tyttären koiran taluttajaksi ja vauhdittajaksi (se mimmi kävelee kovaa) ja heitin piiitkästä aikaa kunnollisen sauvakävelylenkin. Sunnuntaina lumi oli jo sulanut, ja uskaltauduin hiekoitetuille kävelyteille juoksulenkkarien kanssa, mutta paikoitellen oli kuitenkin sen verran liukasta, että päätin jättää juoksut.
Paitsi, että olin viime viikon Padasjoella isäni luona, ja siellähän ei vielä ollut vielä liukasta, joten pääsin kuin pääsinkin heittämään lenkin keskiviikkona, ja kas, sielläkin tuli sitten ensilumi torstaina. Padasjoella ei samalla lailla liukasta olekaan kuin meillä täällä Kempeleessä, kun me ollaan meren rannalla. Vaikka en nastakengilläni voisikaan juosta, niin sauvakävelylle ne ovat oivat. Niillä voi kävellä pelkäämättä kaatumista ja siten jännittämättä jalkoja.
Nyt on siis haussa korvaava treeni juoksulenkeille. Luultavasti otan sen sauvakävelyn ohjelmistoon: ekalla lenkillä tyttären kanssa vauhti oli melkein yhtä kova kuin juostessa. Tokalla kerralla olin koiran kanssa, ja koska flexin pitely sauvakädellä on hankalaa, vauhti oli vähän hitaampi, mutta onnistui sekin. Koirakin oppi luovimaan sauvojen ohi. Voisin tietysti kouluttaa tuon nuoremman tyttären vauhdittajaksi, mutta se vaatii ehkä enemmän työtä.
Sauvakävelylenkki vaatii enemmän aikaa, ja siksi se vaatii myös enemmän järjestelyä, mutta jos vaan päätän, että järjestän, niin eiköhän se järjesty.
P.S. Tuo kyykkyhaaste jäi 140 kyykkyyn. Se on tylsää. Löysin hyvän jalkoja vahvistavan jumpan, jota alan nyt ahkerasti tekemään: https://www.mindbodygreen.com/articles/7-pilates-moves-to-strengthen-your-running-performance
***
8.10. 2017
Juoksu sujuu nyt hyvin, kun vaan pääsen juoksemaan: lähtö usein venyy, ja sitten olen tosi väsynyt ja on tosi myöhä ja saunakin on jo lämpimänä ja tulee kiire. Syyskuussa juoksin 12 kertaa, eli taukoja ei pidetty. Nyt olen siis juossut sen kolme kertaa viikossa. Lyhin lenkki on 1,7 km, joka on sellainen näppärä pikalenkki. Asumme kylän ainoalla mäellä, joten loppumatka on aina ylämäkeä. Lähden aina mahdollisimman tasaista reittiä. Pisin lenkki on 5,7 km. Vauhti on siinä 6,5 km/h, eli se ei päätä huimaa.
Lisäksi aloitin facebook-ryhmän innoittamana kyykkyhaasteen, jota en ole aikaisemmin uskaltanut edes kokeilla. Siinä samoilla tulilla myös lankutushaasteen. Siitä on seurannut painonnousua, josta yritän olla välittämättä.
Olin syyskuun puolivälissä Anttolanhovissa, Mikkelissä, joogakurssilla, jonne olen halunnut jo kauan. Sinne pääseminen oli taas työn ja tuskan takana, kun piti koko junamatkan (klo 6.50 alkaen) tehdä töitä, ja viimeisen työn lähetin Mikkelin matkakeskuksesta odottaessani bussia Anttolaan. Kurssi vastasi odotuksia ja paljon enemmän. Voin lämpimästi suositella. Siitä intoutuneena hommasin 10 kerran kortin paikalliseen joogastudioon Mielipaikkaan, jossa olen toistaiseksi käynyt parilla yinjoogatunnilla. Yinjooga koostuu pitkäkestoisista venytyksistä tietyissä asanoissa, ja on aivan ihanan rentouttavaa. 75 minuutin mittaiset tunnit menevät kuin hujauksessa.
Mun juoksujeni tulevaisuus on nyt taas vaakalaudalla, kun kelit kylmenevät. Olen oppinut pitämään näppärää fleecekauluria suun edessä, jolloin se suojaa vähän hampaiden vihlonnalta. Mutta kohta tulee liukasta. Haussa on nyt nastalenkkarit, joita yritän saada vähän edullisemmin käytettynä. Olen muutenkin hankkinut nyt vähän parempia varusteita, mm. säärystimet, jotka suojaa nilkkoja kylmettymisestä, ja kunnon juoksutrikoot. Kohta niissä vaan ei enää tarkene. Oliskohan syytä ottaa vanhat kunnon sukkahousut alle?
***
29.8.2017
Edelleen flunssan kourissa, ja työkiireitäkin pukkaa. Eilen illalla oli ihan hyvä olo, aamulla taas tukkoinen nenä ja kurkku kipeänä - kuten eilenkin. Tänään oli ehkä vähän parempi kuin eilen.
Ihan hirveästi turhauttaa. Tajusin illalla nukkumaan mennessä, etten ollut käynyt suihkussa pariin päivään, mutten sitten yöllä viitsinyt. Kun on tottunut siihen, että treenin jälkeen käy suihkussa, niin kun ei treenaa, ei tule käytyä suihkussakaan.
Muistan uhonneeni facebookissa joskus, että jos vaan saan painoni putoamaan, alan painonpudotusguruksi. Harkitsenkin nyt tämän blogisivun siirtämistä omaksi blogikseen.
***
27.8. 2017
Joudun jättämään toisenkin lenkin väliin, koska flunssa äitiyi yskäksi. Tämä viikko meni siis lorvailuksi. Kostoksi kävelen tänään toisenkin lenkin koiran kanssa (päivälenkille en ehtinyt ja siippa hoitaa aina aamulenkin). Ei se tee pahaa koirallekaan.
Turhauttaa ja ärsyttää. Ja kaiken muun lorvailun takia ensi viikolla työtilanne näyttää tukkoiselta, joten treenille ei edes jää kunnolla aikaa. Vaikka kaipa se pitäisi yrittää toipua kunnolla tästä.
***
26.8.2017
Bursiitti parani: facebookista saamani vertaistuen ohjeiden myötä pidin jalkaa koholla ja haudoin polvea kylmällä, ja lisäksi hieroin Voltaren-geeliä kaksi kertaa päivässä, ja söin muutaman tulehduskipulääkkeen päivällä.
Mutta sitten tuli flunssa - tai lähinnä kurkkukipu - ja siksi piti jättää yksi lenkki väliin tällä viikolla. Huomenna kuitenkin on tarkoitus lähteä lenkille. Ulkona keli on viilennyt, ja taas olen sen ongelman edessä, että hampaita vihloo juoksun jälkeen. En kehtaa vielä virittää huivia suun eteen, mutta pian on sen aika.
Olen pitänyt aika säännöllisesti yhden mässypäivän viikossa: perheen leffailta. Muutaman kerran ollaan tehty terveysmässyä, eli porkkanatikkuja ja muuta sellaista, mutta useimmiten mässynä on sipsiä ja karkkia. Leffaa katsellessa en osaa hillitä himojani, vaan kauhon herkkuja kaksin käsin. Erityisesti dippi on mun heikko kohtani. Ja se mässyilta näkyy heti vaa'assa ja tuntuu ällöttävänä olona. Tänään käytiin asiasta keskustelua perheen kanssa, mutta se ei johtanut mihinkään ratkaisuun, koska perhe ei halua siitä luopua.
***
23.8.2017
Ja sitten tuli bursiitti, eli polven limapussin tulehdus. Luultavasti. Polvi kestää kyllä juoksemisen, mutta se aina välillä tuntuu kipeältä. Tarkemmin sanottuna yhdestä kohdasta polven edessä, ja koska edellisellä kerralla kyseessä oli tulehdus, ja koska niin netti sanoo, niin uskon siihen. Olen nyt hoitanut sitä Voltaren-geelillä ja kylmällä ja kohoasennolla. Ja olenpa parit buranatkin ottanut. Tänään aion mennä lenkille. En viitsi mennä lääkäriin (kun en viitsi maksaa tk-maksua) kun tämä ei tämän suurempi vaiva ole. Polvi ei ole edes turvoksissa, ja on kyseenalaista, onko siitä mitään tulehdusta ollenkaan.
Mua jo - tietenkin - kehotettiin olemaan juoksematta, jolloin jouduin (mielessäni - minähän en kaikenmaailman manspleinaajille ala selittelemään) perustelemaan, miksi haluan nimenomaan juosta.
1) Juoksulenkille voi lähteä melkein milloin vaan. Kun huomaan yhdeksältä illalla, että liikuntaa pitäisi saada, en pääse enää uimahalliin tai zumbaamaan, eikä ole aikaa lähteä tunnin kävely- tai pyörälenkille tai kuntosalille. Juoksu on tehokasta, puolen tunnin lenkki riittää, eikä sitä varten tarvitse mennä minnekään. Kunhan kiskoo lenkkarit jalkaan ja pinkaisee baanalle.
2) Juokseminen on rauhoittavaa. Tasainen askellus, keskittyminen siihen, että jalka osuu pehmeästi ja suoraan maahan, hyvä rytmi, ja musiikki korvissa. Kyllä. Ja se tuntuu hyvältä, kun lihakset tärähtää.
3) Tulee venyteltyä juoksun jälkeen, kun lämmin ja pitää palautella.
Ja ulkoilma ja illanhämy.
Nyt olen sunnuntain pikalenkin jälkeen pitänyt kaksi välipäivää, niin kuin viime viikollakin, ja hoitanut tuota polvea, joten eiköhän se kestä lenkin illalla.
Tuohon ruokavalioon vielä: Mustajoen ohje on, että syödä lautasmallin mukaan, ja niinhän mä olen jo vuosia tehnyt. Nyt olen kiinnittänyt vielä enemmän huomiota siihen. Suurin haaste on se, että muistaa tehdä salaatin, ettei se vihanneskohta jää tyhjäksi. Keiton kanssa ratkaisen sen niin, että laitan leivälle tomaattia tai kurkkua "laimentamaan" kaloreita. Näin Mustajoki neuvoi.
***
21.8.2017
Kolme viikkoa kaverini Lotan 12 viikon juoksuhaasteesta jo selätetty, eli 9 "Lottalenkkiä" heitetty. Eilen piti vetää matalan aidan yli, kun oli niin myöhä ja niin väsy jne. Juoksin vain 20 minuuttia. Intervallisysteemi jäi jo ekan viikon jälkeen, vaikka saatan välillä pistää kävelyksi, jos pitää kännyn (musiikki & mittarit) kanssa räplätä. Lisäksi olen lisännyt muutakin liikuntaa, viime viikolla aktiivisuusprosentti oli jo 145.
Paino putosi viime viikon lopulla, mutta koska oltiin viikonloppuna vuokramöksällä relaamassa, tuli mässytettyä yhtä ja toista, ja taas se oli tänä aamuna noussut perjantain lukemasta 1,3 kiloa. No, se on varmaan nestettä. Yritän nyt kuitenkin kirjata joka päivä lukeman ylös, se oli uuden guruni Mustajoen ohje. Sitten tulis nähtyä nuo nestevaihtelutkin paremmin. Tämän päivän lukema oli aamukahvin jälkeen, perjantainen ennen aamukahvia.
Nyt olen tarkkaillut nopeutta. Paras on toistaiseksi 6,7 km/h. Tarkastin myös vanhat SportsTracker-merkintäni, silloin on vedetty 6,3 km/h.
Lauantaina patikoin välipäivätreeninä Jessen kanssa Syötteellä ylös huipulle ja toista puolta takaisin alas yhteensä 7,45 km:n lenkin. Pitäisi useammin harrastaa moista.
***
5.8.2017
Totesin, että lienee syytä kerrata, mitä kevään ja kesän aikana on tullut tehtyä.
Täysin siis 50 keväällä, ja lahjaksi saamani Polar Loop ainakin tuntuu vaikuttaneen positiivisesti aktiivisuuteeni: kun illalla totean, että miinuksilla ollaan, lähden sinnillä liikkeelle.
Olen käynyt vähintään kaksi kertaa viikossa salilla - se on minulle henkireikä. Tällä viikolla kaverini heitti haasteen, jonka otin kiinni ja nyt on tarkoitus juosta kolme lenkkiä viikossa, aluksi kävelyllä höystettynä, ja juoksuaikaa yhä pidentäen. Lotan ohjelma sopi mulle tässä tilanteessa kuin nappi silmään, joten kopsasin sen itselleni. Kaksi lenkkiä olen jo juossut.
Paino pääsi lomaviikon aikana nousemaan: teimme automatkan Altaan ja Lofooteille, joten liikuntaa ei juuri tullut ja lomalla tietysti mässytettiin kaikenlaista kaloripitoista. Valitettavasti se ei ole oikein päässyt sen koommin tipahtamaan. Kevättä ja kesää on leimannut työtulva, joka tiukasti sitoo mut koneen ja tuolin väliin, joten paljon muutakaan ei ole ehtinyt tekemään. Painotavoitetta siis ei ole saavutettu, mutta olen luottavainen.
"One golden shot" -teoria tuntuisi aika hyvin toimivan: jokin uusi juttu toimii ekalla kerralla ihan ok, mutta kun sen aloittaa uudestaan, se ei enää toimikaan. Ruokarytmin pitäminen säännöllisenä ja iltapalan syöminen osana sitä toimi keväällä, mutta nyt ei taas toimikaan. On taas keksittävä jotain uutta.
Luin Hesarista artikkelin "Hampurilaisateria ja lihapulla-annos ovat samankokoiset, mutta vain toinen niistä lihottaa – painonnousun perimmäinen syy löytyy mahasta, joka ei ymmärrä kaloreista mitään", josta intoutuneena kaivoin kirjastosta Pertti Mustajoen kirjan "Yksilöllinen painonhallinta". Se on viime vuosituhannelta, mutta tuntuu varsin pätevältä. Päätin, että se on nyt uusi raamattuni, vaikka en olekaan ihan loppuun asti sitä lukenut. Siinä pahimpana lihottajana pidetään rasvaa, joten seuraava manööverini on vähentää rasvaa. Kunhan olen kirjoittajan ohjeen mukaisesti lukenut kirjan loppuun.
Olen siis onnistunut syömään sekä lounaan että päivällisen päivittäin, ja useammat välipalatkin. Ruokapäiväkirjan irtisanoin tällä viikolla, ja siirryin maksuttomaan sellaiseen (Fatsecret), jossa muista aterioita kuin lounas ja päivällinen ei ole eritelty. Nyt olen isäni luona, ja täällä ei syödä lounasta - jos voileipää ja kahvia ei sellaiseksi lasketa - ja päivällinen syödään jo iltapäivällä, ja sen jälkeen on vain iltatee ja voileipä. Eilen illalla oli nälkä, mutta olin jo vuoteessa, enkä viitsinyt nousta tekemään leipää enää. Tänä iltana täytyy muistaa haukata jotain. Oli ostanut naposteltavaa tänne, mutta unohdin ne kotiin, #sillyme. Aina minä täällä olen laihtunut, kun ei ole herkkuja ja houkutuksia, mutta nälkäkään ei saisi olla, tietenkään.
***
20.7.2017
Sunnuntaina sain lopultakin pyöräiltyä salille, vaikka menikin turhan myöhään. Se on hyvä treeni: ensiksi lämmittely sinne päin (n. 6 km) ja palauttelu takaisin. Reidet huusivat hoosiannaa, kun tulin kotiin, mutta ihme kyllä, eivät kipeytyneet pahemmin. Polvikaan ei ärtynyt, vaikka se rutiseekin. Maanantaina ajelimme Haaparantaan Ikearetkelle, joten silloin ei liikuntaa tullut, mutta illalla sentään siivottiin (sisustusprojektin takia). Tiistai meni naputtaessa, ja ärsyttävä ongelma sai mut tulistumaan niin, että painelin illalla sateessa lenkille. Se oli kesän eka "oikea" lenkki: 3,54 km, 35 minuuttia, keskinopeus 6 km/h. Siitäkään en tullut kipeäksi. Eilen keskiviikkona oli siivoustyö, mutta muuten olin tiukasti taas kiinni koneessa. Tänäänkään en salille pääse, mutta lenkille varmaan ehdin.
Oikea polvi rutisee, mikä on ärsyttävää ja vähän huolestuttavaa. Rutina loppuu kyllä juostessa aika pian, ja netistä olen lukenut, ettei siitä tarvitse välittää, jos ei kipua ole.
Paino pääsi nousemaan, mutta putosi onneksi siitä. Ilmeisesti se on nestettä, jotka kertyy kun treenaan ja sitten se taas häviää, kun pitää taukoa. Olis kiva tietää, miten pitkiä taukoja pitäisi pidellä treenikertojen välillä. Juostessa oli muuten hyvä huomata, että kunto olis kestänyt pitemmän lenkin hyvin - aloittelin tarkoituksella varovasti, ja sitä paitsi silloin satoi ja oli kylmä.
 |
| Tämä kuva on ystävälleni, joka on saattohoito-osastolla. ♡ Emme ole hirveän läheisiä, mutta hän on ollut minulle hyvä ja tärkeä. Suututtaa ja surettaa ja turhauttaa, kun syöpä vie voiton, eikä sille voi mitään. |
***
12.7.2017
Pidin viikon lomaa töistä ja samalla laihdutuksesta: olimme autoilulomalla Pohjois-Norjassa, eli viikko meni autossa istuen ja kaikenlaista mässyä syöden. Se kostautui: kiloja pätkähti heti puolitoista lisää, ja nyt sitten kituutetaan niitä ylimääriä pois. Kaloriraja on nyt 1285 päivässä, ja a) sillä ei kyllä nälkä lähde ja b) se tulee äkkiä täyteen.
Löysin sattumoisin vanhan blogini vuosilta 2007-2009. Siinäkin puhuttiin laihduttamisesta, ja kiloja oli silloin 10 vähemmän kuin nyt. Silloin sairastuin reumaan ja kiloja alkoi kertyä.
Juoksemistakin kokeilin tässä ennen lomaa. Oikea polvi rutisee, ja tuntui silloin kipeältä, joten tein sen varovasti, mutta ihan hyvin se kesti. Nyt vaan uutta lenkkiä putkeen. Salilla on tosin kivempaa.
***
25.6.2017
Vienoinen takapakki on jatkunut: kiivas työputki ja sitkeä kesäflunssa pitivät mut poissa salilta aivan liian pitkään. Ja ovat pitäneet myös poissa lenkkipoluilta. Luin viime viikolla mielenkiintoisen blogauksen liikuntavaivoista, ja tiedostan vahvasti sen, että mun on valmiiksi vaivaisena syytä edetä tässä liikuntaharrastuksessa todella varovasti. Tänään kokeilin lihaskipuihin (olin toissapäivänä pitkästä aikaa salilla) kyykkykävelyä (englanniksi se on lunges, en tiedä, miksi sitä suomeksi sanotaan), eli koukistin joka askeleella polviani ja yritin painaa polven maahan asti. No, eihän se tietenkään onnistunut, ja polvista kuului melkoista kirskuntaa. Taidan nyt ottaa sen harjoitusohjelmaani, jotta saan niitä polviakin pikkuhiljaa vahvistettua. Olen treenannut huolellisesti reisiä ja takareisiä ja peppua ja pohkeita, mutta en ole uskaltanut polvia treenata. Jos aion tänä kesänä vielä juosta, niin olisi kai syytä saada polvetkin kestämään.
Paino on pudonnut, ei niin paljon kuin piti, mutta tasaisen varmasti kaikista takapakeista huolimatta. Eteenpäin, sano mummo lumessa. Nyt olen pudottanut siitä, kun olin painavimmillani (2012), jo 12 kiloa, ja talvesta on pudonnut 6 kiloa.
***
24.4.2017
Jihuu, pääsin ennätyslukemiin vienoisesta takapakista huolimatta. Toivoa ei siis ole vielä heitetty, voin olla viikon kuluttua 50-vuotispäivänäni hyvinkin tavoitellussa lukemassa.
Painon mittaaminen tapahtuu mulla aamulla, käytyäni vessassa ja mieluiten ennen aamuteetä. Se heittelee tietenkin päivästä toiseen, välillä on takapakkia lukemassa, mutta käyrä on ollut alaspäin. Vielä eilen aamulla lukema oli yli puoli kiloa enemmän kuin tänä aamuna. Syynä saattoi olla se, että olin illalla syönyt sipsejä, mikä tietysti lisäsi nestettä kehoon. Viime viikolla tuli syötyä pari pullaakin, ja taas toisaalta liikuttua vähemmän, kun olin reissussa. Liikuntakin - tai siis tarkemmin lihastreeni - nostaa painoa aina hetkellisesti vähän, kun kuulemma lihaksiin kertyy treenin myötä nestettä. Eilen illalla kävin pitkästä aikaa salilla, mutta tein aika kevyen treenin.
Toinen juttu on se, että olen ollut lähes tipattomalla vuoden alusta asti, ihan vahingossa, oikeastaan. En itse asiassa ole juurikaan juonut siitä asti kun aloin harjoittamaan meditointia iltaisin noin puolitoista vuotta sitten. Meditointi (yhdistettynä joogaan) on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta tipattomuus on säilynyt. Viini kyllä maistuu ihan hyvältä, kun sitä otan, mutta useimmiten ei vaan tee mieli. Se itse asiassa myös häiritsee yöunia. Olen nukkunut vähän huonosti viime aikoina, joten tarkoituksena on palata iltameditointirutiiniin.
Nyt odotan ihan jo innoissani, että kävelytiet lakaistaan ja pääsen juoksemaan. Jei!
***
15.4.2017
Kiloja on lähtenyt noin kolme, ja vielä pari kiloa olis matkaa ekaan etappiin. Tuota alla mainittua tavoitetta en näköjään saavuta: 50-vuotispäivä on jo kahden viikon kuluttua, mutta taas toisaalta 50-vuotisjuhliin on vielä neljä viikkoa (pidämme mua 16 päivää nuoremman serkkuni kanssa satavuotisjuhlat). Olen käyttänyt apuna Kuntoplus.fi -sivuston ruokapäiväkirjaa, joka maksaa viitosen kuussa. Kuntosalitreenistä on muodostunut intohimo: voisin jatkaa vaikka kuinka kauan, ja jälkeenpäin on ihanan euforinen olo. Kunpa vain olis sille paremmin aikaa.
Tavoitteena on pudottaa kiloja niin, että pääsen lumien sulettua juoksemaan. Nyt on vielä liian liukastakin juosta. Vedän koiran kanssa puolen tunnin lenkkejä ainakin yhden per päivä, joskus parikin, ja käyn salilla niin usein kun pääsen. Ja se Sambic kerran viikossa. Valitettavasti työt pitää mut tiukasti tuolissa.
Aluksi, kun aloin noudattaa "tiukkaa" ruokavaliota, paino tipahti mukavasti sen ekat kolme kiloa, ja nyt sitten olen jämähtänyt samaan lukemaan jo pariksi viikoksi. Se, kun sanotaan, että laihtua voi ilman nälkää, on paskapuhetta. Joka ilta on nälkä. Samoin paskapuhetta on se, että välillä voi lipsahtaakin: ei voi. Jätin ystävän syntymäpäiväjuhlareissulla yhtenä viikonloppuna kalorit laskematta, ja saman tien vaaka rankaisi. Nyt sitten niitä ollaan sulateltu pari viikkoa, että on päästy takaisin sitä ennen saavutettuun lukemaan.
Menetelmä on se, että kaikki kaloripitoiset mässyt syön pääsääntöisesti aamulla (kuten nyt pääsiäisen aikaan mämmin ja suklaat) ja iltapäivän ja illan kärvistelen, jättämättä kuitenkaan aterioita väliin. Syön iltapalaakin, vaikka kiintiö oliskin jo täynnä. Kyttään pääsääntöisesti kaloreita, mutta myös hiilareita. Ruokapäiväkirja on osoittautunut tarpeelliseksi, ja Kuntoplussan versio on ihan kelpo. Käytin kokeiluversiota ja kun nyt olen jo tallentanut sinne reseptejä ja muuta, niin päätin sitten sitten jatkaa sen kanssa, vaikka joku toinen voisi olla monipuolisempi.
Se, mikä vähän mietityttää, on mun syömisrytmi: minä en syö aamiaista kerralla, vaan parin tunnin kuluessa. Esimerkiksi tänään join aamuteen hitaasti yhdeksän aikaan, latkin kahviani ainakin kymmeneen asti, ja yhdentoista aikaan keittelin perheelle puuroa, jonka syöminen loppui vasta puolilta päivin. Onko sillä väliä, syökö kerralla vai pikkuhiljaa napostellen? Nyt ollaan vaiheessa, jossa kaipaisin vertais- ja asiantuntijatukea, mutten ole sellaista vielä löytänyt.
Tässä mielenkiintoinen artikkeli aiheesta: Kauneus ja terveys: Lopeta laihdutus ja laihdu. Itsekin ajattelen, että ainoa toimiva dieetti on sellainen, joka menee oman luonnollisen rytmin mukaan. Sen takia luulen, että mun hidas aamusyömiseni ei ole pahasta. Mulla on sellainen vatsa, että se herää hitaasti, enkä mitenkään pysty kiskomaan mitään pika-aamiaista sisääni. Samalla yritän opetella muutenkin syömään hitaammin: yritän opetella pureskelemaan ruokani kunnolla, ja seurauksena on se, että olen aina viimeinen pöydässä.
***
13.2.2017
Se laihdutuskuuri, joka alkaa aina ensi viikon maanantaina. No, se on tänään.
Kiloja on päässyt pätkäpaastoilulta joululomalle jäämisen jälkeen taas kertymään, ja pätkäpaastonkin "golden shot" oli ja meni. Nyt mennään ihan ruokavaliolla ja kieltäymyksellä:
- Syön kaikki ateriat ja jätän makeat herkut. Suolaisia herkkuja sallin kerran viikossa.
- Kokeilen CLA- ja Vihreä Tee -kapseleita (jahka tästä pääsen ostamaan niitä). Ja probiootteja.
- Syön proteiinipainotteisesti, eli välipalaleivät saavat nyt jäädä.
- Ja sitä liikuntaa. Lumien sulettua juoksemaan. Salilla treenaan jalkoja, jotta polvet kestää juoksemisen.
- Tavoitteena on pudottaa 6 kiloa 12 viikossa, eli 50-vuotispäivääni mennessä.
Nykyisin käyn salilla pari kertaa viikossa, ja lisäksi tunnin sambicia viikossa. Pyrin päivittäin kävelylle päivänvalon aikaan, ja kävelen yleensä puoli tuntia. Yritän keksiä jotain muutakin. Juuri nyt haen fiksua HIIT-treeniä. Ne mihin olisi ohjeet, sisältävät punnerruksia, ja siihen minä en pysty.
Kyllä lähtee!
***
9.10.2016
Ensimmäisen kerran sain huomata, että pätkäpaasto tosiaankin toimi: kun sinnikkäästi pätkäpaastosin (ja söin syöntiaikaa normaalisti, enkä siis mättänyt hulluna kaikenlaista lihottavaa sisääni), vaaka näytti heti viikon loputtua kaksi kiloa kevyempää lukemaa. Joo, tiedän kyllä että se on nestettä, ja joo, tiedän kyllä, ettei moinen pudotusvauhti ole hyväksi. Eikä se putoakaan moista vauhtia, kunhan tosiaan niistä ylimääräisistä nesteistä pääsee, niin sitten vasta sen oikean pudotusvauhdin näkee.
Mutta pointti ei olekaan nyt pudotusvauhti vaan se, että moisen mittarilukeman näkeminen innosti aivan valtavasti. Koska en ole pitkään aikaan samanlaisia lukemia nähnyt, olin aivan tohkeissani ja nyt olen viikonlopunkin ajan onnistunut rajoittamaan syömisiäni ihan toisella tavalla kuin ennen. Vaikka viikonloppuna siis on lupa mässäilläkin. En kuitenkaan mässäillyt. Herkuttelin hillitysti. Ja maanantain tullen kiristän taas ruuvia.
Olen lukenut jos jonkinlaista laihdutusohjetta, mutten muista, että missään olisi puhuttu nopean laihtumisen ja onnistumisen tunteen tuomasta motivaatiosta. Kaikissa korostetaan vaan kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Haloo: kuka jaksaa loputtomiin kieltäytyä herkuttelusta ja hillittömyydestä, jos tuloksia tulee vasta kuukausien kuluttua? Ensiksi on saatava hyvä jump start, nesteet pois tieltä ja viisari värähtämään oikeaan suuntaan, ja sitten, kun on nähnyt, ettei se vaaka todellakaan ole jämähtänyt tiettyyn lukemaan, kun omin silmin näkee, että se on mahdollista, jaksaa paremmin taas kituuttaa. Ja sanokaa mitä sanotte: laihduttaminen on kituuttamista. Tällä establishmentillä eivät kilot putoa ruokavalion järkeistämisellä ja ruokarytmillä ja pienillä elämäntapamuutoksilla. Ha. Ne on kuulkaa jo nähty ja koettu. Jos haluaa pudottaa painoa, on kituutettava. Saavutetun tavoitepainon ylläpitäminen on ihan toinen juttu sitten. Sen selvittämisen aika on sitten, kun sellaisen saavutan.
***
9.8.2016
Paljon on vettä virrannut monessa joessa, eikä tämä perunamuusi ole persettään lenkille saanut ennen kuin eilen. Olin kevään seisomatyössä, ja sain kaikenlaisia vaivoja sen tiimoilta. Lisäksi polvea juili aina välillä, enkä sitten uskaltanut - lue: käytin sitä tekosyynä - lähteä juoksemaan. Suunnittelin, että pudotan painoani (HA!) ennen kuin lähden juoksemaan. No. En tehnyt niin.
Eilen sitten päätin lähteä kuopuksen (joka on viime kesän jälkeen opetellut juoksemaan) kanssa lenkille, ja suureksi hämmästyksekseni jaksoin kuin jaksoinkin juosta hölkytellä sen kokonaisen puolituntisen. Matkaa ei siinä ajassa taittunut kovinkaan paljoa, mutta juoksukauden ekaksi lenkiksi se oli hyvä.
Eilen, tai oikeastaan jo toissapäivänä, aloitin toisenkin kuurin: nyt kokeilen pätkäpaastoa. Luin taannoin artikkelin erilaisista laihdutuskuureista, ja siinä asiantuntija, joka lyttäsi kaikki muut kuurit, sanoi, että pätkäpaasto voisi toimia. 5:2 tuntuu hankalalta, joten nyt kokeilussa on 16 tunnin paastoilu. Lopetan syömisen klo 17 ja jatkan seuraavana päivänä klo 9. Kahdeksan tunnin ajan syön "normaalisti", en mässää, mutten myöskään tarkkaile syömisiäni, ja sitten elelen 16 syömättä. Juon vettä sekä iltateeni, ja näinä ekoina iltoina olen syönyt viinirypäleitä.
Meillä on tapana viettää leffailtoja, jolloin katsellaan perheen kesken leffaa ja syödään herkkuja. Niitä en aio jättää väliin, mutta arkena olen 16 tuntia vuorokaudesta syömättä. Ilta menee, kun sinnittelee, ja lämmin tee ennen nukkumaanmenoa täyttää massun mukavasti niin, ettei nälkä pidä hereillä. Ja aamullahan minä en ole koskaan tykännyt syödä.
***
9.11.2015
Polvi kestää taas lenkkeilyn, joka tosin on aika vähille jäänyt viime aikoina. Ehkä tahtiin kerran viikossa, työ- ja muiden kiireiden tähden. Olen lääkärin ohjeen mukaisesti kävellyt pätkiä lenkistä, yleensä alamäet, ja tänään juoksin kuudennen lenkin tauon jälkeen, ja ekan kerran polvessa ei tuntunut mitään kipua. Juoksun sijaan olen treenannut uimahallissa ja yrittänyt panostaa kävelyyn. Kuntosalille en ole viime aikoina ehtinyt.
Nyt on taas aika kiinnittää huomiota syömiseen, koska paino ei ole pudonnut, ja itse asiassa tuntuisi olevan hiukan nousemaan päin, taas. Viime aikoina olen syönyt puuroa aamupäivisin, ja aion jatkaa sillä linjalla (aamiaista en pääsääntöisesti syö, kun ei maistu). Iltaruuaksi syön jotain keittoa. Mulla ongelmana ei ole varsinainen ruoka (liian isot annokset tai epäterveellinen), vaan välipalat, joita syön yleensä ajankuluksi. Useimmiten leipää juuston kera. Yritän nyt vähentää leivän syöntiä.
Ruoka noin yleensä on hankala juttu mulle. Kun sairastuin reumaan, käytin sitä tekosyynä siirtyäkseni kasvissyöjäksi. Ekana vuonna tein itselleni eri ruokaa kuin perheelle, ja toisena vuonna vuonna päätin, että perhe saa luvan sopeutua. Joskus, hyvin harvoin, saatan tehdä perheelle liharuokaa, mutta pääsääntöisesti saavat tyytyä siihen, mitä minäkin syön. Oikeasti mua ahdistaa eläinten hyväksikäyttö ruokateollisuudessa, mutta en ole onnistunut siirtymään vegaaniksi vielä, koska - sanotaan siitä mitä hyvänsä - se vaatisi perehtymistä, rahaa ja aikaa laittaa ruokaa. Ainakin minulta, joka olen tarkka makujen suhteen, enkä syö mitään epämääräistä, korvikkeelta maistuvaa... ööö, korviketta, millaisiksi testaamani lihan, juuston ja maitotuotteiden korvikkeet ovat osoittautuneet. Ja ne korvikkeet on aika kalliitakin. Tykkään kyllä kokkaamisesta, mutta siihen on harvoin aikaa. Ja pakastimeen valmiiksi tehtyjen ruokien käyttö vaatii systemaattisuutta ja ennakointia. Yleensä meillä käy niin, että pakastimen perukoilta saa heittää toissavuonna "varastoon" tehtyjä linssipihvejä suoraan biojäteastiaan. Siinä ei mene hukkaan vain ravintoa, vaan myös tuntikausia kallista työaikaa.
Lisäksi olen vaihtelunhaluinen, enkä suinkaan jaksa syödä useampana päivänä peräkkäin samaa ruokaa. Enkä edes viikon välein. Joskus olen laatinut kuukauden ruokalistoja, mutta usein ne joutavat parissa viikossa romukoppaan. Kun elämä ei sujukaan suunnitellusti - kuten ei meillä juuri koskaan.
Tänään on kuitenkin tarjolla soijanakkisoppaa: pakastekasvikset ja soijanakit Cittarin tarjouksesta. Se, että keksittiin laittaa samaan pakastepussiin perunat ja soppajuurekset, oli aivan loistava idea.
***
7.10.2015
Edellisen päivityksen jälkeen aloitin ahkeran lenkkeilyn. Pääsin kivasti rytmiin, nopeus kasvoi jo 7 kilometriin tunnissa ja pituuttakin lenkille kertyi parhaimmillaan se 7 km. Itse asiassa lenkkeilystä ehti tulla mulle jo henkisesti tärkeää – kuten tavoitteena olikin. Kävin jo lähes joka ilta lenkillä.
Kun kuukausi sitten polvessa tuntui loivaa alamäkeä juostessa vihlaisu ja seuraavalla kerralla lenkille lähdettäessä kävi ilmi, että askeltakaan ei juosten oteta, kirosin raskaasti. Edessä oli – ja on edelleen – pimeä, märkä ja piakkoin myös liukas aika, jolloin juoksemaan lähteminen vaatii enemmän tahdonvoimaa, ja takana oli silloin pitkä, hyvä juoksuputki.
Lääkäri vahvisti, että kyse oli rasitusvammasta (siis oikein urheiluvamma!), ja että taukoa on pidettävä, kunnes polvi tuntuisi hyvältä kävellessä. No, sitä tunnetta ei ole tullut, yhä edelleen vihloo ohimennen aina välillä, mutta nyt olen päässyt jo juoksuaskeliakin ottamaan. Jouduin aloittamaan ikään kuin alusta, eli juoksen pätkän ja kävelen pätkän. Se ero tuohon alun intervallitreeniin on, että nyt pitää väkisin himmata kävelyyn – mieli lentäisi juoksuaskelin eteenpäin, mutta lääkärin varoitukset pakottaa kävelemään.
Kunto ei onneksi ole tauon aikana päässyt notkahtamaan pahasti. Olen yrittänyt pitää siitä huolen ahkeralla vesijumpalla ja -juoksulla ja uinnilla. Mun normisettiini uimahallissa kuuluu puolisen tuntia jumppaa terapia-altaassa (Kempeleen Zimmarissa on aivan mahtavat tilat), puolisen tuntia juoksua, ja vartin verran uintia (se kivasti avaa ja venyttää rintakehää ja selkää) ja vielä vartti venyttelyä. Sekä tietysti ihana rentoutuminen höyrysaunassa. Paino ei ole noussut eikä pudonnut.
Nyt siis himmaillen hölkötellään. Seuraan säätiedotuksia sydän kurkussa liukkaita kelejä odotellen, mutta vielä tässä varmaan muutaman viikon voin juoksennella. Olen harkinnut nastalenkkareiden hankkimista, mutta ei ole moiseen ollut vielä varaa. Ehkä kokeilen, josko irtonastat, joita käytän talvikengissäni koiraa ulkoiluttaessa, toimisivat juostessa. Nastat ovat niissä päkiöiden alla, että sikäli ne olisivat sopivat, mutta valitettavasti ne nastat ovat aika pitkät. Kunhan ne liukkaat tulevat.
***
8.7.2015
Hitaasti sujuu tämä metamorfoosi pantteriksi, etenkin tällä vauhdilla. Kaikkien vaali- ja muiden kiireiden takia liikunta ja lenkkeily jäi vähälle keväällä - paitsi sen kolmen viikon aikana, kun olin sairaslomalla jumiutuneen olkapääni kanssa. Silloin tuli taas todettua, että LIIKE ON LÄÄKE: kivut olkapäässä hellittivät, kun olkapäätä liikutti, mutta lepotilassa se oli jatkuvasti kipeä. Ja nimenomaan liikunnalla - ihan silkalla jumpalla - se myös parani. Tietystikin fysioterapeutin antamilla täsmäliikkeillä, mutta liikunnalla joka tapauksessa. Kun ensimmäisellä sairaslomaviikolla raahauduin kokeeksi joogaan, ajattelin alun rentoutusharjoituksessa, etten pysty olemaan siellä. Hyvä, etten huutanut ääneen tuskasta. Mutta kas, loppurentoutuksessa oli hyvä, etten nukahtanut.
Lenkkeilykauden aloitin tapani mukaan toukokuussa, ja sen jälkeen on tullut ehkä pari, kolme lenkkiä juostua. Hyvää on kuitenkin se, että vauhtini on lisääntynyt koko ajan, vaikka lenkkejä onkin vähänlaisesti. Ja vaikka vauhdin lisääntyminen ei ole tarkoituksena. Tarkoituksena olisi pidentää matkaa, mutta useimmiten se on ollut ajanpuutteesta kiinni.
Enemmän olenkin keväisen olkapääjumin myötä kiinnittänyt huomiota kuntosaliharjoitteluun, jotta hartiat, niska ja selkä pysyisivät kunnossa iänikuisessa istumatyössä. Helmikuisen jumin jäljiltä niskan vasen puoli on edelleen kipuillut, mutta selkätreenejä olen jo päässyt tekemään samoilla painoilla kuin ennen jumia - joka siis iski ihan yllättäin ja nopeasti oikeaan olkapäähän.
Olen kokeillut männä vuosina kaikenlaisia dieettejä ja kuureja ja ties mitä ihmemömmöjä laihtuakseni. Noloimpia kokeiluja en kehtaa edes tunnustaa. Nyt on taas meneillään yksi kesäleskikevennyskuuri, ja siksi ajattelin käydä läpi, mitä kaikkea onkaan tullut kokeiltua.
2007 syksyllä karppasin - siis ennen kuin se oli muotia, kun se oli vain pienen piirin juttu netissä. Ja laihduin 8 kiloa. Se oli tehokasta, mutta sivuvaikutuksena oli ummetusvaivoja. Ja ruokavalio oli tylsä. Sitten sairastuin reumaan, jonka seurauksena lihoin 20 kiloa: oikean lääkityksen löytyminen vei melkein kaksi vuotta, jona aikana liikkuminen jäi vähälle, ja tunnesyöppönä lääkitsin surkeaa oloani syömällä.
Reuman myötä sain lopulta tekosyyn lopettaa lihan syönnin. Olin sitä harkinnut jo pidempään, mutten ollut saanut aikaseksi. Ensimmäisen vuoden ajan tein perheelle liharuokia ja itselleni kasvisruokaa. Sitten kyllästyin ja päätin, että kun en kerran lihaa syö, en sitä kokkaakaan. Perhe on sopeutunut kasvisruokiin.
Kasvissyöjäksi ryhtyminen ei ollut minulle henkilökohtaisesti mitenkään vaikeaa, en ole kaivannut lihaa enkä lihatuotteita. Enkä ole sen suhteen mikään puritanisti: voin tempaista hyvin paistuneen grillimakkaran kerran kesässä ihan vapaaehtoisestikin, enkä kieltäydy, jos kyläpaikassa ei ole muuta kuin lihaisaa tarjottavaa. Jostain syystä monet tuntuvat pitävän kasvissyöjän ruokkimista ihmeen vaikeana hommana. Matkoilla ollessa on vaikea löytää mieluisaa syötävää, mutta onneksi se tilanne on korjaantumaan päin. Samoin on kotona laitettavien pikaruokien kanssa. Nyt harkinnassa on siirtyminen yhä vegaanisempaan ruokavalioon, ja kokeilussa on kaikenlaisia vegaanijuttuja.
Kasvisruokaan siirtyminen ei laihduta, se on tullut todettua. Eli rehuilla elää, ja paksusti elääkin. Tykkään pastasta, mutta pyrin käyttämään täysjyväpastaa. Leipä on yleensä ruisleipää tai ainakin monivilja- tai täysjyväleipää.
Olen kokeillut erilaisia vihreä tee -valmisteita. Ei vaikutusta.
Olen kokeillut kaikenlaisia kuituvalmisteita. Ei vaikutusta. Viimeksi konjak-kuitua.
Nyt käytän Natural Green Mix -viherjauheseosta (http://www.leader.fi/product/green-mix-250-g/), jolla en ole huomannut olevan mitään vaikutusta.
Lisäksi on "nutrannut", eli ollut Nutrilett -dieetillä ja Easy Diet -aloituspakkauksiakin on mennyt pari. Ei mitään vaikutusta.
Olen syönyt kromia ja magnesiumia, ja ties mitä muita lisäravineita, joiden pitäisi auttaa laihtumaan: mitään ei ole tapahtunut.
Ainoa lisäravinne, millä olen huomannut mitään vaikutusta, on Berocca: viime syksynä, kun aloitin työt Helsingissä, otin joka aamu Beroccaa, koska olin kärsinyt sitkeän flunssan keväällä, enkä halunnut sen toistuvan syksyllä, jolloin tartunta olisi ollut helppo saada pääkaupunkiseudun pöpövilinässä. Ja kas, flunssa pysyi loitolla, ja koin olevani energinen.
Ja ainoa keino, millä tiedän saavuttavani tuloksia, on se säännöllinen ateriarytmi ja oikeaoppiset syömiset. Ja sen saavuttamiseen taas ei löydy pilleriä tai jauhetta. Kunpa joku keksikin pillerin, joka antaisi lisää tahdonvoimaa, ja saisi mut lopettamaan napostelun, tunnesyömisen ja ahmimisen.
***
6.1.2015
Uusi vuosi, uusi alku kunnonkohotusprojektille. Taas. Sain syksyllä töitä Helsingistä, ja opettelin juoksulenkin Espoon Mogadishussa, Kirkkojärvellä. Siellä on ihan hyvä juosta, ja pitkin syksyä ihastelin sitä, että iltalenkillä tuntui siltä kuin juoksisi jossain "oikeassa etelässä": "eksoottiset" kukat tuoksuivat, ilma oli lämpimämpi ja kaikkialla liikkui eri värisiä ja eri kieltä puhuvia ihmisiä. Löysin syksyn aikana syntymäkaupunkini Espoon uudelleen.
Liikkuminen julkisilla kulkuneuvoilla kohottaa kuntoa. Tätini kodin vierestä nousee jyrkähkö mäki radan yli vievälle sillalle, ja kun se aikasemmin tuntui lähes mahdottomalta ponnistukselta, nyt en enää huomaakaan sitä. Kipaisen sen ylös kuin nuori varsa. Kaupunkiin päästyäni saatan jäädä aikaisemmalla pysäkillä pois kävelläkseni pitemmän matkan, ja "oikaisen" aina tietysti mieluusti Helsingin puistojen kautta, jos vain voin.
Itse työhönkin saan sisällytettyä liikuntaa: silloin tällöin tulee kipaistua jonnekin muualle keskustan alueella kokoustamaan tai osallistumaan seminaariin, mikä on varsin mukavaa.
Mutta sitten tuli stoppi liikuntaankin: äitini syöpä levisi maksaan, ja hän kuoli lokakuun lopussa. Hoidin äitiä isäni kanssa loppuvaiheessa, ja sen jälkeen en surun, hoidettavien asioiden ja rästiin jääneiden töiden ja opintojen lamauttamana päässyt kahteen kuukauteen edes kuntosalille. Saati lenkille. Tyttäreni aloitti syksyllä taitouinnin, minkä varjolla pääsen pari kertaa viikossa uimahalliin aina pariksi tunniksi kerrallaan jumppaamaan ja juoksemaan silloin kun satun olemaan kotimaisemissa. Niitäkään kertoja ei montaa loppusyksyllä ollut.
Työni pääsihteerin sijaisena vaihtui vähemmän vastuunalaiseen vaalikoordinaattorin työhön vuoden vaihteessa, ja koska voin tehdä töitä enemmän myös etänä, olen nyt lisäämässä reilusti liikuntaa elämääni. Luin juuri eräästä kuntoiluammattilaisesta,joka yrittää aina pitää huolen siitä, että kahta liikkumatonta päivää peräkkäin ei ole. Hän vaikka juoksee portaita ylösalas, jos ei ehdi muuten harrastaa liikuntaa. Taidan ottaa sen nyt ohjenuorakseni.
Paino on elokuun alusta pudonnut seitsemisen kiloa, mutta siitä on kiittäminen lähinnä äitiä: suru vei minulta ruokahalun pitkäksi aikaa. Nyt olen jättämässä sokerin: tässä vaiheessa ainoa sokeri, jota käytän, on teelusikallinen hunajaa aamuteessä ja makeutustabletti kahvissa. Tavoitteena on päästä niistäkin eroon. Tietysti saan ruokavaliossani sokeria myös maidosta, hedelmistä ja esimerkiksi leivästä, mutta mitään temppuilua sen suhteen en aio ryhtyä harrastamaan. Jätän vain kaiken näkyvän sokerin. Katsotaan, mihin se johtaa. Tällä hetkellä sokerinhimo on johtanut siihen, että olen mässäillyt kaikenlaista suolaista, mutta eiköhän se tasaannu ajan myötä. Samalla yritän lisätä magnesiumin ja kromin saantia - pääasiassa ruuasta.
Näillä leveysasteilla ja tällä ruholla ei ulkona tähän aikaan vuodesta juosta, joten liikunta keskittyy nyt lähinnä kuntosalille ja uimahalliin. Koirammekin kaipaa lisää liikuntaa, joten yritän saada myös pitempiä kävelylenkkejä mahdutettua päiviini. Kaipaisin joogaa, ja bongasinkin lähistöltä kiinnostavan mahdollisuuden siihen.
Josko tämä vuosi toisi lopulta tullessaan sen kympin rajan rikkoutumisen.
***
18.5.2014
Talvi - pitkä, pimeä ja liukas syksy - toi tauon juoksuharrastukseen, ja nyt olen odottanut, että ilmat lämpenisivät niin, että pääsisin ajamaan sisään uudet juoksulenkkarini. Tänään on se päivä. Luin inspiraatioksi Haruki Murakamin kirjan "Mistä puhun kun puhun juoksemisesta". Nyt kaipaisin lisää lukemista, mutta juoksevaiset ystäväni osasivat kertoa minulle vain englanninkielisistä juoksukirjoista (siis ei mitään juoksuopasta, vaan juoksemien filosofiasta kertovaa kirjaa), ja koska englannin lukeminen on minulle työtä, en moisiin rekreationaalisessa tarkoituksessa tartu.
'Recreation' (jonka virallinen suomennos 'rekreationaalinen' siis ei ole) on muuten taas yksi sellainen näppärä englanninkielen sana, johon ei ole järkevää suomennosta. 'Harrastus' on varsin lattea termi jollekin, jonka merkitys on 'uudelleenluominen'. Itse tulkitsen sen niin, että kyse on nimenomaan itsensä uudelleenluomisesta, itsensä toteuttamisesta, ja sitä minä nyt ryhdyn hakemaan juoksemisesta.
Olen kevään mittaan oivaltanut, että olen itse vastuussa elämäni sisällöstä. Minun on tehtävä elämäni sellaiseksi, että nautin siitä. En voi odottaa, että muut ihmiset toisivat elämääni sisältöä - ystävät ovat vain elämän suola, ei sen sisältö. Meditaatio kiinnostaa minua, mutta koska en ole hengellinen luonteeltani (lue: en vain kykene uskomaan mihinkään "korkeampaan"), enkä nykyisellään koe pystyväni keskittymään - sekä ulkoisista että sisäisistä syistä - mietiskelyyn, lähden hakemaan keskittymistä fyysisistä harjoitteista, tässä tapauksessa juoksemisesta. Olen talven aikana käynyt kuntosalilla, ja nyt keväällä jopa hiukan ahkerammin, kun sain esikoiseni houkuteltua saman salin jäseneksi ja mukaan treenaamaan. Olen havainnut, että kuntosalitreeninkin aikana jo mieleni tasaantuu ja vaikka alku tuntuisi tahmealta, minussa syntyy tarve puristaa hiukan vielä enemmän itsestäni irti. Tunnin treeni viikossa on pitänyt selkäni työkunnossa, mutta pyrin nykyisin käymään useammin ja pidempi treenausaikakin olisi paikallaan. Talvella treeni rajoittui nuoremman tyttären tanssitunnin mukaan.
 |
| Askelmerkki kevääseen. |
***
5.9.2013
Viime sunnuntaina saavutin ensimmäisen etappini tässä projektissa: juoksin ensimmäisen kerran koko lenkin ilman kävelytaukoja. Kun viime keväänä aloitin taas treenaamisen, halusin edetä varovasti ja käytin siksi intervallitreeniohjelmaani. Viime sunnuntaina halusin kokeilla Sports trackeria, ja koska se ei voinut olla samaan aikaan päällä intervalliajastimen kanssa, päätin mennä mutu-tuntumalla. Ja mutu antoi jalan lentää koko matkan!
Olen ottanut treeniin mukaan uuden ulottuvuuden: koiramme Jessen. Jessestä ei juurikaan ole hyötyä, ehkä enempi haittaa juoksun kannalta: kun juoksuni on vielä aika hidasta, niin hyväkuntoisella australianpaimenkoiralla on aikaa pysähdellä haistelemaan mielenkiintoisia hajuja ja taas toisaalta välillä pitää ryntäillä jänisten perään. Käyn lenkillä yleensä myöhään illalla, kun tien päällä ei ole juurikaan muuta väkeä. Juuri siihen aikaan, kun jänikset tulevat murkinoimaan pihoille ja puistoihin.
Sunnuntain jälkeen juoksin saman, vähän pidemmän lenkin maanantaina ja tiistaina, eli nyt jo kolme kertaa yhteensä. Eilen oli salitreenin vuoro, ja tänään ohjelmassa on uinti (vesijumppa ja -juoksu) ja latinotanssi. Seuraavan kerran pääsen lenkille vasta ensi sunnuntaina, reissu Helsinkiin pakottaa pitämään kaksi välipäivää treenauksessa.
***
25.8. 2013Tämä kunnonkohotus- ja painonpudotusprojektini alkoi jo runsas vuosi sitten. Oleellisena osana projektia on juokseminen: en ole koskaan oikein kunnolla oppinut juoksemaan. Lasten syntymien välillä opettelin juoksemaan, ja pystyin juoksemaan jopa puoli tuntia putkeen lopulta, mutta sitten tuli raskaus ja muutto toiselle paikkakunnalle uuteen elämään, ja siihen lopahti se harrastus. Kun täytin 40, pyysin syntymäpäivälahjaksi juoksulenkkarit, ja sain ne, mutta samana vuonna sairastuin reumaan. Pari vuotta sitten aloitin juoksuharjoittelun ystävän kanssa löydettyäni oivan intervalliharjoitteluohjeen, mutta ystävän selkärangasta löytyi rappeuma, ja lääkäri kielsi juoksut. Yksin en sitten jaksanut.
Toissa keväänä päätin, että nyt lähtee. Tavoitteenani oli juosta puoli tuntia putkeen kesän lopussa. Juoksin kyllä sitkeästi, mutta tavoite ei ihan toteutunut. Liukkailla keleillä en juoksuaskelia ulkosalla ota: reuman myötä ja muutenkin vanhemmiten olen alkanut suorastaan hysteerisesti pelkäämään kaatumista.
Syksyllä siirryin harjoittelemaan kuntosalille. Juoksumatolla juokseminen tuntuu jokseenkin pöljältä, joten olen tyytynyt kävelemään reippaasti ylämäkeen. Teetin itselleni asiantuntijalla harjoitusohjelman, ja hän sanoi, että vaikka ei juoksekaan, niin myös lihaskunnon lisääminen kehittää juoksukuntoa. Ja niin kävi: huolimatta siitä, etten ole töiden ym. syiden vuoksi pystynyt käymään salilla niin usein kuin pitäisi, lihaskunto on lisääntynyt ja juoksu lähti keväällä teiden kuivuttua sujumaan ihan kivasti. Lisäksi keksin talvella uuden "harrastuksen": sain paikan osa-aikaisena siivoojana. Siivoan vain 5,5, tuntia viikossa, mutta kun teen sen reippaasti (on pakko ollakin reipas, jos mielii hommansa ehtiä tekemään maksetussa ajassa) saan siitä kelpo kuntotreenin.
Viime keväänä aloin vähentämään ja tarkkailemaan entistä huolellisemmin syömisiäni. Kovin systemaattista laihduttaminen ei vieläkään ole, mutta aina silloin tällöin yritän pysytellä laihdutuskeittokuureilla. Ja paino on lähtenyt putoamaan: saldo oli kesän keittiörempan aikana jo -8 kiloa, mutta rästiin jääneiden töiden tekeminen pienensi saldoa pari kiloa. Eli lisäsi painoa. Joka tapauksessa olen päässyt takaisin kaksinumeroiseen painoluokkaan, ja siinä aion pysyä, kunnes tulee aika siirtyä höyhensarjaan.
Tässä projektissa tavoitteena on Naisten kymppi. Ja jos saan painon putoamaan normaalipainon rajoille, palkitsen itseni auringonkukkatatuoinnilla. Projekti etenee hitaasti, osin olosuhteista johtuen, osin ihan tarkoituksella. Reumaa saiarastavana en uskalla tehdä mitään kovin radikaaleja ratkaisuja - itse asiassa epäilen, että karppaaminen aikoinaan sai reuman puhkeamaan - ja joka tapauksessa hidasta etenemistä pidetään parhaana tapana pudottaa painoa pysyvästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti