Mausteinen sekametelikakku

Piti tulla pandemia ja someen koronakaranteenilaisten kakkukuvia, ennen kuin ties miten pitkään aikaan tartuin äitivainaan kakkuvuokaan ja leipaisin. Osansa oli silläkin, että laatikossa oli joululta jäänyt sekametelipussi (tuli lahjakorissa, itse en käytä), josta piti tehdä jotain. Tuli sitten sekametelimaustekakku. 

Alkuperäinen resepti on täältä: http://taikinatassut.blogspot.com/2015/12/mausteinen-hedelmakakku.html

200 g voita               

3 dl sokeria

3 kananmunaa

4 ½ dl vehnäjauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

2 tl kanelia

¼ tl muskottipähkinää

1 dl mantelirouhetta tai -lastuja

1 pss "sekameteliä" pilkottuna

2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaa

Pilko kuivatut sekahedelmät pieniksi paloiksi kulhoon, ja sekoita osa jauhoista joukkoon.

Sekoita loput jauhot, mausteet ja leivinjauhe toisessa kulhossa.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen, jokaisen jälkeen huolellisesti vatkaten.

Siivilöi jauho-mausteseos taikinaan vuorotellen jogurtin/kerman kanssa.

Sekoita lopuksi joukkoon kuivahedelmä-jauhoseos. Sekaan voi myös heittää joululta purkin pohjalle jääneet luumuhillot ja vähän fariinisokeria (itse asiassa kakku vois olla vielä parempi, jos osan sokerista korvaisi fariinilla - valitettavasti löysin sen kaapista vasta kun olin jo vatkannut voin ja sokerin). 

Pane taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 1,8 litraa).

Paista uunin alatasossa 175°C noin tunti. Anna kakun jäähtyä hetken ennen kumoamista. Kakku on parhaimmillaan, kun se saa maustua ja mehevöityä viileässä muutaman päivän. Kakku kestää hyvin myös pakastaminsen.

Ekotekoja

En ole juuri huudellut omista ekoteoistani, koska olen ajatellut, että se olisi leuhkimista ja omakehua, tai ”hyvesignalointia”, kuten nykyisin sanotaan. Olen kuitenkin miettinyt, että pitäisikö, ihan esimerkin vuoksi. Pekka Haavisto sanoi tässä taannoin: “kun teet yhden asian, se voi muuttaa yllättävän paljon antamalla esimerkin toisenlaisesta ajattelusta, jota lähdetään kopioimaan” (lähde). Ja Riikka Suominen haastoi Twitterissä jakamaan omat ilmastoteot. Vastasin näin:

·       Hauskin ilmastoteko: kasvisruoka

·       Helpoin: tuulisähkö

·       Rahaa säästävin: kirpparit

·       Antoisin: pyöräily/kävely

·       Pitkäaikaisin: jätteiden kierrätys

Täältä siis pesee. Kasvisruokailijaksi aloin 12 vuotta sitten, kun sairastin reumaa. Reuma oli oikeasti pelkkä tekosyy: olin jo kauan halunnut ryhtyä kasvissyöjäksi, mutten ollut saanut aikaiseksi. Nyt haluaisin vegaaniksi, mutta se on hankalaa, joten siirryn vegaanisuuteen pikkuhiljaa, hivuttamalla. Olen vähentänyt radikaalisti juuston syömistä, ja siirtynyt käyttämään kahvissa kauramaitoa. Teessä käytän yhä rasvatonta maitoa. Kasvisruoka on hauskin ilmastoteko, koska a) syöminen on kivaa ja b) ruuanlaitto on kivaa. Päivittäisen pöperön toimittaminen perheelle on välillä kurjaa, mutta kun on aikaa oikein kunnolla kokkailla, niin meitsi nauttii. Reseptejä molempiin tapauksiin löytyy muuten tästä blogista.

Olen kasvissyöjä ennen kaikkea siksi, etten halua syödä eläintä. Ihminen on sekasyöjä, joten pärjään varsin hyvin ilman lihaa. En halua, että eläimiä tapetaan ruuaksi, saati, että niitä kasvatetaan ruuaksi. Broilerihan on oikeastaan menettänyt eläimen statuksen jo (luin jostain), vaikka sekin on elävä, tunteva olento. Ajatus broilerista tuo möykyn kurkkuun. Ilmastonmuutos on suurelta osin seurausta siitä ylettömästä lihansyönnistä, mitä me länsimaissa harjoitetaan. Sademetsiä kasketaan pelloiksi, joilla viljellään soijaa lihakarjalle rehuksi. Syön edelleen välillä kalaa, koska niin on helpompaa, mutta sitäkin pyrin vähentämään.

Tuulisähkö on ollut niin helppo juttu, ettei sitä kannata mainita. Meidän rivitaloyhtiö lämpiää kaukolämmöllä, jota Oulussa tuotetaan turvetta ja joskus jopa öljyä polttamalla. Sille minä en voi mitään, mutta käyttämäni sähkön saan valita, ja se on ollut tuulella tuotettua jo toistakymmentä vuotta.

Rahaa säästävin ekoteko on kirpparien kiertäminen. Olenkin tehnyt kaikenlaisia löytöjä. Olisipa enemmän aikaa kiertää kirppareita. Kirpparijuttu on ollut osa elämääni jo kauan, ihan säästösyistäkin. Ei ole koskaan ollut rahaa hankkia hyviä vaatteita, joten niinpä niitä on metsästetty kirppareilta. Viime vuoden olin ostolakossa, osittain myös siksi, että meillä oli taloudellisesti surkea kevät, eikä ollut rahaakaan, enkä siis ostanut mitään uutena. Tänä vuonna on pitänyt hommata sukkia ja ostinpa kengätkin ja puseron. Harkitsen kyllä hyvin tarkkaan nykyään, tarvitsenko todella uutta, ja kun ostan uutta, ostan sellaista, jota käytän paljon. Kuten vaikka sukkia.

Antoisin ilmastoteko on lihasvoimin liikkuminen, koska se antaa terveyttä ja kuntoa, ja usein myös ympäristöelämyksiä. Pyrin liikkumaan lihasvoimin kaikki ne matkat, jotka mun lihasvoimilla pääsee. Toistaiseksi en pyöräile talvella, koska meillä on aina liukasta, eikä mulla ole asiaankuuluvia välineitä ja varusteita. Talvella sauvakävelen kokouksiin. Kauppaan menen useimmiten autolla, koska tavarat pitää kuskata. Autoilun suhteen olen aina toiminut niin, että pyrin samalla keikalla hoitamaan monta asiaa. Kaupassa käyn samalla kun vien lapsen tanssitunnille tai itse käyn kuntosalilla.

Äiti opetti aikoinaan, että “tuo tullessas ja vie mennessäs”. Olen oppinut optimoimaan ajankäytön ja liikkumisen ja oikeastaan ihan kaiken. Kotoa on opittu kaikenlainen säästäväisyys. Muistan 70-luvun energiakriisin, kun sähköt katkesivat aina tiettyyn aikaan. Kotona opittiin kulkemaan talvella ”saranapuolelta” sisään, ettei lämpö mene harakoille, ja sammuttamaan valot huoneesta lähdettäessä. Suihkussa käytiin pikaisesti. Saunan ovi jätettiin löylyn jälkeen auki, jotta lämpö levisi muualle huusholliin.

Pitkäaikaisin ekoteko on jätteiden kierrätys. Sitä olen harrastanut siitä asti kun se on ollut mahdollista. Kierrätän kaiken, minkä voi kierrättää. Vanhempani opettivat minut olemaan roskaamatta, ja luontoon heitetyt roskat inhottavat. Kerään niitä usein päivittäisillä lenkeillä koirien kanssa.

Käyn usein pääkaupunkiseudulla, aiemmin politiikkaharrastuksen takia, nykyisin opintojen takia ja toisaalta siksi, että käyn tapaamassa tytärtäni ja isääni. Aiemmin lensin usein, koska se oli halvempaa kuin junailu – eli käytännössä lähes aina silloin, kun jouduin itse maksamaan matkani. Mieluiten kuljen yöjunalla, koska nukun hyvin junassa ja nautin ylhäisestä yksinäisyydestä junahytissä. Ajattelin, ettei kärsivällisyyteni riitä päiväjunailuun, pidin matkaan pitkänä ja pitkäveteisenä, ja ongelmana oli – ja on edelleen – se, etten pysty tekemään töitä junassa, koska tulen helposti pahoinvoivaksi. Pari vuotta sitten, kun puolueen piikkiin matkustaminen loppui jäätyäni pois luottamustehtävistä, päätin opetella nauttimaan matkasta. Nykyisin pyrin siihen, ettei minun tarvitsisi tehdä töitä junassa, vaan että voisin neuloa ja kuunnella musiikkia – viettää omaa aikaa.

Ja olen päättänyt, etten enää lennä, ainakaan Euroopassa. Poikkeuksena saa olla once-in-a-lifetime -jutut, eli käytännössä kaukomatkat, jollaisille harvoin pääsee.

En ole mikään ekosankari, päinvastoin, ilmastosyntejä on yhä rutkasti: on ne kaksi koiraa ja kissa, ihan liikaa liian lämpimiä neliöitä, iso dieselauto (jolla perheen lomareissut tehdään) ja yksiä sun toisia paheita.

Suurin ilmastoteko mulle on se, että äänestän vihreitä, ja toimin itse puolueessa, joka perustuu ympäristöliikkeelle, ja joka asettaa ympäristön ykköseksi. Ilman elinkelpoista planeettaa me ei tarvita työpaikkoja tai taloutta. Ilman elinkelpoista planeettaa meitä ei ole. Muut puolueet voivat puhua ympäristöstä, ajaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ja ties vaikka mitä, mutta ainoastaan vihreille se on tärkein asia politiikassa. Ympäristö on se asia, mitä varten vihreä kansanliike syntyi, ja mitä varten vihreät puolueena syntyi. On toki myös muita asioita, joita vihreät puolueena ajaa, ja ne kaikki ovat sellaisia, joita kannatan ja jotka allekirjoitan, mutta ympäristö on se ykkönen. Ja se on mulle tärkeää. Meille luonnolla ja eläimillä on itseisarvo, ei vain välinearvoa.

Yksilön valinnoilla on väliä ennen kaikkea siksi, että niiden avulla viestitetään markkinavoimille ja yhteiskunnan päättäjille siitä, mitä halutaan. Ja kun monta yksilöä tekee saman valinnan, sillä on jo konkreettistakin merkitystä. Ja ne tärkeimmät valinnat tehdään yhteiskunnan tasolla, ja me kaikki voimme vaikuttaa siihen, mitä valintoja tehdään.