keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Makaronilaatikko

Makaronilaatikko ei ole pikaruokaa, mutta perusruokaa on. Tein epähuomiossa tänään niitä kaksi.

Ainekset:
1 pussi täysjyvämakaronia
kasvisliemikuutio
vettä

sipuli
valkosipulin kynsi
pari porkkanaa
1-2 dl soijarouhetta

2 munaa
5-6 dl maitoa

suolaa
soijakastike
pippuria
persiljaa
paprikaa

päälle juustoraastetta

Makaronit keitetään reilussa, kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä.

Makaronien kiehuessa silputaan sipuli ja valkosipuli ja raastetaan porkkanat. Sipuleita kuullotetaan hetki öljyssä pannulla, lisätään paprikamauste ja muut mahdolliset mausteet, joita pannulla paistaminen jalostaa (kuten curry, kurkuma ja tomaattipyree, jos sellaisia haluaa lisätä). Lopulta pannulle lisätään porkkanaraaste, sitten dl tai pari makaronien keitinvettä, ja dl tai pari tummaa soijarouhetta. Sekoitetaan ja annetaan hautua. Nestettä tulee olla niin, ettei soijarouhe ime sitä kaikkea. Tässä vaiheessa voi lisätä pippuria ja suolaa sekä yrttejä (minulla basilikaa ja persiljaa) ja soijakastiketta.

Kun makaronit ovat al dente, niistä valutetaan vesi pois. Soijarouhe-sipuli-porkkana sekoitetaan kattilassa makaronien kanssa, ja seos kaadetaan vuokaan (tai tässä tapauksessa kahteen) tasaiseksi kerrokseksi. Minulla on tapana voidella vuoka voilla.

Sitten sekoitellaan munamaito: minä tein niitä kaksi, joista kummassakin oli yksi muna ja vajaa 3 dl maitoa. Munamaitoon voi sekoitella lisää mausteita, suolaa, pippuria, persiljaa yms. maun mukaan. Munamaito kaadetaan laatikon päälle. Lopuksi päälle ripotellaan juustoraastetta ja laatikko paistetaan noin 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt.

Soijarouheesta tehty makaronilaatikko menee ihan täydestä myös epäluuloisille lihansyöjälapsille. Porkkana antaa sille väriä ja makua. Joskus olen lisännyt mukaan myös silputtua paprikaa, ja tietysti tomaattikin sopii hyvin. Lisukkeena tuoresalaattia ja tietysti ketsuppia. Ketsuppihan on muuten yllättävän terveellistä, kunhan se vain on kunnon ketsuppia, eikä mitään sokerilitkua:
"Paljon tomaattia sisältävässä ketsupissa on runsaasti lykopeenia ja joitakin vitamiineja. Terveellisenä antioksidanttina tunnettu lykopeeni imeytyy jopa paremmin ketsupista kuin tuoreista tomaateista. Toisaalta ketsupin valmistusprosessissa esimerkiksi tomaateissa ollut C-vitamiini häviää." (http://yle.fi/uutiset/3-6954166)